Viimeiset kilometrit kotiin – 11:nnen viikon päiväkirja paratii.. Suomesta

Istun tietokoneeni ääressä katsellen eteeni avautuvaa harmaan sekä vihreän värjäämää maisemaa. Pihan suuren rauduskoivun riippuvat oksat ovat viime näkemältä saaneet oksiensa suojiksi vihreät lehdet ja puutarha uuden grillin sekä kesäkukkaset. Suomen kesä on viimein selättänyt viimaisen talven ja on onni saada palata Suomeen tällaisen väriloiston vallitessa. Papukaijojen äänet ovat korvautuneet kymmenien pienien lintusten sirkutuksilla, laineen liplatus autojen tasaisella hurinalla sekä trooppinen kostea ilmasto vaihtunut kuivan kylmiin tuulahduksiin. Nyt sää voi olla mitä tahansa lumen ja helteen välistä, ollaanhan sitä keskellä arvaamatonta Suomen suvea.
 

 
Kotiinpaluu
Tätä kirjoittaessani istun tosiaan kotona oman työpöytäni ääressä Indonesialaista teetä hörppien. Jos muut aistit eivät näissä olosuhteissa aivan tavoita kaivattua trooppista tunnelmaa, niin edes makuaistit vievät minut takaisin niihin kiireettömiin kuuman kosteisiin aamuihin. Viime viikolla tarinani kotiinpaluusta jäi täällä blogin puolella pahasti kesken, sillä olimme vasta ostaneet lentoliput Jakartaan ja jääneet jännittämään operoisiko Sriwijaya air seuraavana päivänä vai ei. Helpottuneena voinkin todeta, että kyllähän se onneksi operoi.
 

 
Sorongin lentokenttä kuhisi aamu kymmenen aikaan satapäin ihmisiä. Oli lentämään aikovia matkustajia, lentolippujen ostajia sekä joukoittain vain aikaansa kuluttavia kansalaisia. Älypuhelimien kamerat välähtelivät naamatauluni edessä tasaiseen tahtiin, enkä edes halua ajatella kuinka monen ihmisen facebook päivityksistä meikäläisen väsyneen ryytynyt naama löytyy. Indonesialaisten tarve kuvata kaikki vähänkään arjesta poikkeava on aivan käsittämätöntä. Ja kaikella tarkoitan ihan oikeasti aivan kaikkea. Istumista, kävelemistä, selfieitä tai vain paikoillaan seisomista, oli se kaikki toiminta kuvattava.
Meitä Raja Ampatilla työskennelleitä tai lomailevia matkaajia oli kerääntynyt saarilta nyt tänne Sorongin lentokentälle yhteensä seitsemän. Olimme jokainen saaneet apua paluun järjestämiseen paikalliselta Covid-19 tiimiltä ja luulen, ettei yksikään meistä olisi päässyt lähtemään sieltä ilman heidän apuaan.
Tästä tiimistä oli apua ihan jokaisessa käänteessä tuolla Länsi-Papualla. Nimittäin vielä viime metreillä Sorongin lentokentän virkailijat yrittivät väittää meidän pikatestien olevan kelpaamattomia, koska ne oli otettu Waisailla eikä Sorongissa. Viitisen minuuttia asiasta väännettiin Covid-19 tiimin avustuksella, soiteltiin sairaaloihin sekä turhauduttiin virkailijoiden hitauteen. Lopulta jonkun sairaalan ylilääkäri vahvisti meidän olevan ok ja matkamme kohti Jakartaa sai alkaa.
 

Tästä porukasta viiden matka jatkuisi Jakartaan ja kahden Balille. Ripotellen olisimme sitten palaamassa kukin takaisin koteihimme Eurooppaan.
Nyt olisi kuitenkin ensimmäisenä selvittävä Jakartaan asti ja kerettävä kolmelle eri lennolle.
Ensimmäinen lento täältä Sorongista veisi Makassariin, sieltä lentäisimme sitte vielä Surabayan kautta Jakartaan.

Lentokentän ensimmäiset dokumenttien tarkastukset sekä kuumeen mittaus.

Sorongin lentokentällä mitattiin kuume kaksi kertaa ja tarkastettiin dokumentit kolmesti. Sanoisinko, että melko tarkkaa touhua täällä.

 
Kaikkia odotuksia vastaan, lento Sorongista Makassariin lähti ajallaan. Lento kesti kaksi tuntia ja oli keskirivejä lukuunottamatta täynnä matkustajia. Seuraava lento tapahtui samalla koneella, mutta meitä pyydettiin kävelemään terminaalin läpi ja palaamaan muiden matkustajien kanssa koneeseen. Käsimatkatavarat saivat jäädä koneeseen odottamaan hattuhyllyille.
Seuraava lento Surabayaan kesti reilun tunnin ja kone oli enää puolilleen täynnä matkustajia.
Tässä vaiheessa matkaa pieni hymynkare valtasi suunpielet, kun aloin ajattelemaan kuinka saatoimme oikeasti selvitä ajallaan tänä iltana Jakartaan. Kuinka saattaisimme oikeasti olla matkalla kohti Suomea jo ensi yönä.
Laskeuduttuamme Surabayaan saimme iloksemme kuulla, että meidän ei tarvitsisi edes nousta koneesta ja voisimme odotella lähtöä paikoillamme. Olisimme oikeasti lähdössä täältäkin ajallaan.
Viimeinen lento olikin tunnin mittainen ja matkustajia koneessa enää vain kourallinen. Tiukat säädökset Jakartaan pääsemiseksi oli siis nähtävissä. Ei ollut kovinkaan monella asiaa sinne nyt.
 

 

 

Odotimme tunnin koneenlähtöä poistumatta koneesta.

Tyhjiä transit-tiskejä Makassarissa.
 
Jakartaan laskeutumisen jälkeen kaikkien matkustajien dokumentit tarkastettiin. Me emme tosiaan tarvinneet pyyhkäisytestiä, emmekä sitä SIKM-lupaakaan. Negatiivinen pikatestin tulos riitti heille.

 
Olimme selvinneet Jakartaan! Voitte vain kuvitella kuinka väsyneen onnellisia olimme tässä vaiheessa. Se onnellisuuden tunne siitä, ettemme jääneet jumiin mihinkään matkanvarrelle oli sanoinkuvaamaton. Nyt ei tarvinnut muuta kuin odottaa Qatarin konetta kuutisen tuntia, matkustaa sen jälkeen 26 tuntia ja selviytyä hereillä muutaman tunnin ajomatka Helsingistä Mikkeliin. Tässä vaiheessa matkaa huudahdinkin, että loppu olisi lastenleikkiä. Kaikeksi yllätykseksi ja onneksemme sitä se oikeasti olikin.
 

Viimeinen rutistus oli lentää Jakartasta Dohaan, Dohasta Lontooseen sekä sieltä Helsinkiin.
Olin niin onnellinen myös siitä, että olimme alun perin ostaneet menopaluuliput Suomeen.
Tällä hetkellä Qatarin liput tuolle välille olisivat halvimmillaan skyscannerissa noin 1700€.

Eri lentoyhtiöiden korona käytännöt olivat mielenkiintoisia. Indonesialaisella Sriwijaya airilla henkilökunta ei käyttänyt
maskeja tai hanskoja lennoilla ja vaihdon aikana suihkaisivat yhden suihkaisun desinfiointiainetta penkkiriveille.
Qatarin koneissa henkilökunta oli pukeutunut valkoisiin suojapukuihin ja käyttivät roiskesuojia sekä hanskoja koko matkan ajan.
Finnairilla henkilökunta piti maskeja ja jakoi jokaiselle koneennousun yhteydessä desinfiointilappuja, joilla putsata oma paikka. Koneessa jaettiin myös THL:n ohjeistuksia.

Tyhjiä terminaaleja

 

 
47 tunnin yhtäjaksoisen matkustamisen jälkeen saavuimme onnellisesti ilta yhdentoista jälkeen Suomeen. Olo oli epätodellinen, väsynyt sekä onnellinen. Kotiin asti oli kuitenkin vielä jaksettava, sillä meidän ollessa tällaisen matkustamisen jälkeen käveleviä ”korona riskejä” emme voineet jäädä mihinkään hotelliinkaan yöksi. Kukaan meitä ei myöskään saanut tulla hakemaan, eikä julkisilla kulkeminen ollut tietenkään vaihtoehto. Onneksi maailman avuliain rakas äitini, oli ajanut autonsa Mikkelistä Espooseen veljeni pihaan meitä odottamaan. Auton jättämisen jälkeen, hän oli jatkanut julkisilla takaisin Mikkeliin ja mennyt suorinta tietä töihin.. Kuka oikeasti tekee näin?!? <3
Olimme varautuneet pitämään paljon taukoja ajaessa ja nukkumaan levähdyspaikoilla. Kuitenkin matkan edetessä väsymys kaikkosi ja matka sujui sutjakkaasti lempeän kesäisen auringonnousun valaistessa matkaamme.
 

 
Kotona
Ensimmäiset päivät ovat kuluneet sumuisesti. Univajeesta tuli kärsittyä ensimmäiset kolme yötä, jonka jälkeen se hieman alkoi onneksi tasaantumaan. Viime yönä tulikin jo nukuttua yhdeksän tuntia, eli ihan normaalit ”saariunet”. Pystyn jo tuntemaan kuinka hyvää tämä karanteeni-aika tulee minulle tekemään. Kiireetön Suomeen paluu vailla minkäänlaisia velvoitteita, työkiireitä tai aikatauluja kuulostaa kohdallani hyvin oudolta.
Kiireettömyys on asia johon minun pitäisi enemmän tottua arjessa. Olen todella kova suorittamaan ja tässä on joutunut jo useampana päivänä itseään muistuttelemaan siitä, ettei nyt olisi kiire mihinkään. Mitään ei tarvitse suorittaa, eikä kukaan odota minulta juuri nyt yhtään mitään.
 

 
Ensimmäisiin päiviin kuului tietysti myös jonkin verran ahdistusta paluusta, mutta myös tästä tavaramäärästä mitä vuosien varrella onkaan ympärilleen haalinut. Elimme alkuvuoden rinkallisella tavaraa sekä kourallisella vaatteita. Nyt minun kaappini pursuavat vaatteita joiden olemassa olosta en edes tiennyt. Puhumattakaan sitten vimpaimista sekä vempaimista, joita varastojen kaapit ovat pullollaan. Tuijotin kaappejani ja mietin oliko nämä kaikki asiat joskus tehneet minut onnelliseksi?! Varmaan sitten niin, kun ne on tänne kotiinkin asti raahattu.
 

 
Karanteenin yritän pyhittää siis kodin tarkasteluun ja kaiken turhanpäiväisen roinan pois heittämiseen. Tulen seuraavina viikkoina myös kirjoittamaan varmasti enemmänkin kulttuurieroista Indonesian ja Suomen välillä. Jos jossain vaiheessa pääsemme matkailemaan Suomen rajojen sisällä, niin luultavasti niistäkin reissuista tulee muutama sana sitten kerrottua.
 

 
Tulevaisuus
Tulevaisuus.. Minkälainen ja missä ympäristössä meidän tulevaisuus on?! Palaammeko saarelle? Jäämmekö Suomeen? Kangistummeko takaisin itselle epämieluisaan ”yhdeksästä-viiteen” kaavaan? Palaammeko elämään unelmaa eristäytyneille saarille? Pääseekö sinne edes matkustamaan tänä vuonna takaisin?
Korona kosketti monia ja muutti monen tulevaisuuden, mukaan lukien myös meidän. On hullua, miten vain puoli vuotta sitten kaikki suunnitelmani sekä elämäni suurimmat unelmat tuntuivat löytävän oman paikkansa ja vain loksahtelevan paikoilleen. Nyt se kaikki tuntuu pelottavan epävarmalta ja epätodelliselta. Voi kunpa voisinkin suunnitella palaavani takaisin elo-syyskuun vaihteessa. Voi kunpa voisinkin luottaa siihen alkuperäiseen suunnitelmaan palata takaisin. Tällä hetkellä ei kuitenkaan ole muuta vaihtoehtoa kuin elää päivä kerrallaan ja suunnitella mahdollisimman vähän tulevaisuutta. Korona ja sen jälkilöylyt tulevat muuttamaan maailmaa sekä matkustus tottumuksia niin paljon, että olisi hulluutta tehdä suunnitelmia edes muutaman kuukauden päähän.
 

Kiitos kun olet ollut mukana meidän uskomattomassa seikkailussa. <3 Toivottavasti olet vastaisuudessakin.

 
Jos et ole alusta asti ollut matkassa mukana, niin
tästä voit lukaista miksi muutimme Indonesiaan ja
tästä taas syyt miksi jäimme saarelle koronankin iskettyä.
 
Instagramissa tarinaa voi silti vielä seurata @terveiset_paivantasaajalta
 

 

Saarella riitti puuhastelua vaikka asiakkaita ei ollutkaan.
 
<3
 

Ihania muistoja viime helmikuun päiväretkiltä

 
Muut tarinat Raja Ampatilta:
Raja Ampat – Matkaopas paratiisiin
Kali Biru – Paratiisi keskellä viidakkoa
Raja Ampatin ikonisin kohde – Wayag
Pianemo & muutama muu paratiisi
 

 
Aikaisemmat koronapäiväkirjan osat löytyy tästä:
Eristyksissä – Ensimmäisen viikon päiväkirja paratiisista
Ahdistus ja pelko yrittivät ottaa vallan – Toisen viikon päiväkirja paratiisista
Kiitollisuutta ja nemojen etsintää – Kolmannen viikon päiväkirja paratiisista
Yökylässä Doberain toisella saarella – Neljännen viikon päiväkirja paratiisista
On Ramadanin aika, ei vettä, ruokaa tai edes lentoja! – Viidennen viikon päiväkirja paratiisista
Sadepäivien seesteisyyttä – Kuudennen viikon päiväkirja paratiisista
Korallien uudelleenistutus projekti – Doberai Private island, Raja Ampat
Unohtumaton matka Waigeo saaren viidakkoon – Kahdeksannen viikon päiväkirja paratiisista
“Hei, haluaisitteko lähteä kotiin?” – Yhdeksännen viikon päiväkirja paratiisista
Sydäntä raastavat jäähyväiset – 10:nnen viikon päiväkirja paratiisista