Montenegro

Vaikuttava Skadar järvi sekä Montenegron Niagaran putous

Jatkoa Serpentiinitietä pitkin Lovćenin Kansallispuistoon jutulle.
 
Matkamme Lovćenin Kansallispuistosta jatkui kohti yhtä Balkanin suurinta Kansallispuisto aluetta, Skadar järveä. Skadar järvestä kaksi-kolmas osaa kuuluu Montenegrolle ja loput Albanialle.
 
skadar2 (1 of 1)
 
kotorroadtrip
 
Skadar järvelle avautui satumaisen kaunis näkymä ihan joka puolelta, mutta varsinkin Meterizistä päin katsottuna se oli todella ainutlaatuinen.
 
skadar (1 of 1) (2)
 
Vehreänä näyttäytyvät vuoret käärmemäisesti kiemurtelevan joen keskellä olivat maaginen näky. Tällaisia maisemia harvoin pääsee ihastelemaan tällaisessa mittakaavassa ja näin rauhassa. Tien varrella nökötti vanha hylätyksi jäänyt hotelli, joten ehkäpä tämäkin alue on joskus muinoin viettänyt kulta-aikaansa. Tällä hetkellä se kuitenkin oli jopa hämmästyttävän hiljainen.
 
montenegro6 (1 of 1)
 
Tämän välipysähdyksen jälkeen ajelimme kohti Montenegron pääkaupunkia Podgorikaa, jossa tarkoitus oli käydä katsomassa Niagaran putoukset. Tuskin monikaan on näistä putouksista edes kuullut, sillä kyseessä ei ole Jenkkilän Niagaran putouksiin verrattavia putouksia. Podgorikasta löytyvä Niagara on kuitenkin vaikuttava, enkä iki maailmassa haluaisi joutua virran vietäväksi. Pienuudesta huolimatta se piti valtavaa ääntä ja todisti veden virtojen mahdin katsojalleen.
 
montenegro9 (1 of 1)
 
montenegro7 (1 of 1)
 
aiti3 (1 of 1)
 

montenegro8 (1 of 1)Vaikuttava näky

 
montenegro10 (1 of 1)
 
Podgorikasta matka jatkui takaisin rannikolla ja tässä vaiheessa pääsimme ajamaan autolla Skadar järven poikki. Sade, tuuli ja ukkosmyrsky kuitenkin saavuttivat meidät järvellä, emmekä päässeet kunnolla nauttimaan sen maisemista.
 
skadar3 (1 of 1)
 
skadar4 (1 of 1)
 
montenegro11 (1 of 1)
 
Sää jatkui koko loppu matkan sateisena, joten pysähdys esimerkiksi Sveti Stefanin kuuluisalla saarella jäi väliin.
 
montenegro12 (1 of 1)
 
Palasimme tältäkin retkeltä takaisin Kotoriin vasta auringonlaskun aikaan, joten maisemia nähtiin taas ihan koko rahan edestä.
Lisää tästä meidän käyttämästämme kuskista löytyy Durmitorin Kansallispuiston kirjoituksen lopusta ja tämän retken hinnasta edellisestä jutusta Lovćenin Kansallispuistosta.
 
lovcen (1 of 1)
 

Lue myös Montenegron upeista Kansallispuistoista:
Durmitorin upea Kansallispuisto
Serpentiinitietä pitkin Lovcenin Kansallispuistoon
Kotoisa ja ihastuttava Kotorinlahti
Budva – Kaunis Plaza Mogren sekä turistien täyttämä vanhakaupunki
Päiväretkellä kuvankauniissa Kotorissa
Lavender Bay – Kotorinlahden helmi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *