Unohtumaton matka Waigeo saaren viidakkoon – Kahdeksannen viikon päiväkirja paratiisista

Viidakosta kantautui kimeä huuto meidän lipuessa veneellämme jokea pitkin. Hieman kauempaa kuului toinen huuto, eikä mennyt aikaakaan kun sitä seurasi vielä kolmas sekä neljäs kimakka huudahdus. Meidän tulosta oli nyt ilmoitettu kaikille joenvarressa asujille. Missään ei näkynyt ketään, mutta silti meitä tarkkailtiin jostain viidakosta. Viidakon kumisevat suhinat, sirinät sekä lintujen kuikuilut tahdittivat venematkaamme kohti Papa Soran puutarhaa. Olimme jossain päin Waigeo saarta, lipumassa kohti viidakkoa.
 

 

 
Muutaman kymmenen minuutin venematkan jälkeen olimme jo lähes saavuttaneet määränpäämme. Kuulin kuinka veneenpohja hipoi laskuveden esiin tuomaa hiekkapohjaa allamme. Jotta pääsisimme etenemään perille asti, oli meidän nyt hypättävä veneen kyydistä ja jatkettava loppumatka venettä työntäen. Tässä kohtaa jokea ei suolaista vettä ollut seassa lähes ollenkaan ja makea jokivesi tuntui vilvoittavalta paahtavan auringon alla. Vilkuilin jalkojani iilimatojen varalta, kun hyppäsin takaisin veneeseen keräämään tavaroitani. Olimme nyt perillä ja lähellä Papa Soran puutarhaa.
 

 

Hiljaisuus

 

 

 
Matkamme syvemmälle Waigeo saaren viidakkoon jatkui nyt jalkaisin. Ensimmäinen viidakossa majaa pitävä perhe tervehti meitä epäluuloisesti. Meidän piti hieman nöyristellen sekä tuhannesti kiitellen oikaista heidän kotinsa läpi, jotta pääsisimme jatkamaan kohti määränpäätämme. Perheellä oli sago eli saagojauhojen teko joenvarressa kesken, enkä meinannut saada tarpeekseni ihmetellessä heidän projektiaan.
 

 

 
Kuljimme viidakossa ääneti kohti Papa Soran kakkoskotia. Kutsun näiden viidakossa majailevien perheiden koteja täällä kakkoskodeiksi siksi, että he viettävät siellä aikaa vain silloin, kun he viljelevät maata tai valmistavat sagoa. Muun ajan he asuvat hieman isommassa kylässä, noin 45 minuutin venematkan päässä joelta. Papa Sora on yksi meidän vakiokalastajista sekä puutavaroiden toimittajista. Häneltä tulee muun muassa seinämateriaalit Doberain toisen resortin bungaloweihin ja olen häneltä jo kerinnyt tilaamaan tänne bungaloweihin sisäkatto materiaalejakin. Papa Sora on myös aikoinaan viljellyt Doberain saaren keskiosassa, joka ei kylläkään enää ole viljelyskelpoista. Maaperä täällä saarella on melko kivikkoista ja kuivaa.
 

 
Hiljaisen tallustamisen viidakkopolulla katkaisee hakkuun ääni. Papa Sora istuu suuren sagopalmun päällä hurjalla tahdilla sitä hakaten. Kymmenmetrinen puu on jo lähes loppusuoralla ja valmista sagopalmun ainesta on tullut valmiiksi jo useammalle perheelle, useammaksi kuukaudeksi. Iloinen hymy valtaa Papa Soran kasvot meidän tervehtiessä häntä kuuluvalla äänellä. Hänen silmistään paistaa ylpeys ja aito ilo, kun hän pääsee esittelemään meille sagopalmun sisuksien silppuamista. Sagopalmusta saadaan hiilihydraattipitoista jauhoa. Jauho toimii paikallisille riisinkorvikkeena ja on kultaakin tärkeämpi ainesosa tällaisena pula-aikana. Hänen uurastuksellaan, heidän koko perheensä syö sagojauhoista tehtyä riisinkorviketta useampia kuukausia ja kuormasta saattaisi tässä kuussa jäädä vielä hyvä määrä myytäväksikin kotikylällä.
 

Papa Sora työntouhussa

Pitkän matkaa on jo menty puuta hakaten

 
Koronavirus toi saarelaisille tässäkin maailmankolkassa työttömyyden sekä pula-ajan. Viljelijät jäivät ilman ostajia ja kauppiaat ilman töitä, kun Waisai rajoitti kauppiaiden kulkua toreille sekä marketeille. Ainoa keino selviytymiseen oli siis ottaa askel taaksepäin ja palata takaisin täysin omavaraisiksi. Omavaraisuuteen siirtyminen ei vaatinut heiltä kovinkaan suurta ponnistusta, sillä tähänkin asti suurinosa ruoasta on omin käsin pyydystettyä tai kasvatettua. Indonesialaisten tärkein perus raaka-aine on riisi ja koska tuloja ei sen ostamiseen enää ollut, piti sen korvikkeeksi keksiä jotain muuta eli tässä tapauksessa palata takaisin alkukantaisempiin keinoihin ja valmistaa korviketta.
 

Valmiit sagojauhot varastoidaan baanilehdistä tehtyihin torneihin.

 
Mama Sora naurahtaa papualaiseen tapaan kovalla, kimakalla sekä näyttävällä äänellään, kun tulemme hänen luokseen joenvarteen. Sagopalmusta saatu ”sahanpuru” sekoitetaan hänen toimestaan veden kanssa ja puristellaan kankaasta tehdyn siivilän läpi. Sahanpurua pestään ja puristellaan vedellä niin kauan, että siitä ei enää irtoa valkoista vettä, eli jauhoa. Vesi kulkeutuu muutaman puusta veistetyn kourun läpi ja sen reunoille kasaantuu kuivuessa valmista valkoista sagojauhoa.
 

 

 
Seuraan haltioituneena Mama ja Papa Soran määrätietoisia puuhia viidakon keskellä. Istahdan Papa Soran siskon viereen pienen puisen katoksen alle ja katson kuinka hänen käsissään sagojauhoista syntyy valmista syötävää. Kaikessa yksinkertaisuudessaan sagojauhoa voi paistaa paljaalla tulikuumalla pannulla sellaisenaan ja lopuksi tarjoilla kalan sekä kasvisten kera. Papa Sora naurahtaa, että hän mieluusti syö sagoa kookoksen, sokerin tai suklaan kanssa. Täällä Doberaissa Renal teki meille maistiaiseksi sagojauhoista makeita kookos palleroita keittämällä sitä tummansokerin kanssa. Sagojauhosta on siis moneksi.
 

 

 
Papa Sora viittoo meitä seuraamaan syvemmälle viidakkoon. Hänen puutarhansa laitamilla kasvaa useita kymmeniä kaakaopuita, joita hän innoissaan meille esittelee. ”Chocklat! Gaju chocklat!” hän sanoo osoittaen vihreitä hedelmiä puiden kyljissä. Suklaapuuhan se tosiaan on. Enpä ollut odottanut löytäväni kaakaopuita keskeltä syvintä viidakkoa, en ollut kuullut kenenkään ikinä niitä myyvän täällä.
 

Kaakaopuun hedelmä, joka tosin on vielä raaka.

Kaakaopuu eli paikallisittain kutsuttuna suklaapuu!

 
Jatkamme matkaamme kohti varsinaista päämääräämme, eli katsastamaan viljelyksiin sopivaa puutarha-aluetta. Tovin kuljettuamme istahdamme alas kuivuneeseen jokiuomaan, suurten puiden suojaan. Hetkisen kuluttua seuraamme liittyy kaksi miestä, jotka hekin kaipaavat pientä lepotaukoa taivalluksen keskelle. Leppoinen jutustelu kääntyy miehillä pian hieman vakavammaksi ja kun utelen vaivihkaa syytä, saan vastaukseksi yhden sanan: krokotiilit. Edellisenä iltana olivat miehet joutuneet ottamaan hieman mittaa tungettelevaksi käyneen krokotiilin kanssa joen varrella. Tarkalleen ottaen siellä, missä suolainen sekä makeavesi kohtasivat. Krokotiili oli jo melkein hävinnyt taiston ja päästetty päiviltään, kunnes jotain oli tapahtunut ja miehet joutuneet loppujen lopuksi kalppimaan hirmuista kyytiä sitä karkuun.
Mielikuvitukseni alkoi heti laukkaamaan ja olinkin koko loppureissun ajan varma, että kohta kohtaisimme sen vihaisen, melkein köniinsä saaneen krokotiilin. Se varmasti odottaisi ärsyyntyneenä jossain nurkan takana.
 

Raja Ampatin alueella on tavattu joidenkin makeanveden lähteiden lähettyviltä suistokrokotiileja.
Ne viihtyvät parhaiten mangrovemetsien suojissa siellä, missä makea ja suolainen vesi kohtaavat.

 
Kävelemme hiljaisuudessa joenvartta myötäillen. Kaukaa kantautuva kohina enteilee aivan piakkoin alkavaa kaatosadetta ja rivakasti Papa Sora katkaisee suojiksemme banaanilehdet. Ajoitus on täydellinen, sillä muutaman sekunnin päästä taivas repeää täysin ammolleen. Vettä tuli kuin saavista kaatamalla. Banaaninlehti sateenvarjona ei antanut täydellistä suojaa, mutta se piti huolen, että naamaan ei valunut vettä. Tuoksutan ympärilläni vettä imevää viidakkoa. Se on niin raikas ja puhdas. Se on niin kiitollinen jokaisesta saadusta pisarasta täällä Papuan armottoman auringon alla. Mietin mahtaako kotisaarellakin nyt sataa ja melkeinpä toivon, että sataisi. Kävelemme sanaakaan sanomatta loppumatkan ja suunpieleni kääntyvät hymyyn. Täällä minä vain tallustan toukokuisena lauantaina kaatosateessa pitkin viidakkopolkuja. Seuraan machetea kantavaa lihaksikasta miestä, joka kutsuu minua jo ystäväkseen. Olen muuttanut yltäkylläisyydellä täytetyn yhteiskunnan keskeltä lähemmäksi alkukantaiseksi muuttunutta elämää. Aikana, jona tällaista elämää ei osaisi edes kuvitella kenenkään enää elävän. Täälläkin, alkukantaisesti elää tuhansia ihmisiä.

Lehti sateensuojana on kaunis ajatus, mutta todellisuudessahan se ei pidä kuivana kuin pienen osan päälakea.

 
Puutarhapalstalle päästyämme olimme jo täysin litimärkiä. Reissu ja taivallus ei kuitenkaan ollut turha, sillä jokainen meistä piti näkemästään. Puutarha keskellä viidakkoa, vuorten läheisyydessä sekä makeanjoen lähellä takaisi varman läpivuotisen kosteuden. Puutarha olisi myös tarpeeksi aukea, jotta kasvikset saisivat riittävästi auringonvaloa.
 

 
Takaisin Papa Soran kakkoskotiin tallustaessamme sade alkoi jo hieman hellittämään. Hän poimi käsiinsä maasta pienen lime hedelmän ja puristi sen sormissaan auki. Tuoksu joka hedelmästä vapautui oli huumaava. Jatkoimme määrätietoisesti matkaamme, mutta minusta tuntui, että haistoin limen hentoisen tuoksun vielä muutaman kymmenen minuutin päästä saapuessamme heidän leiriinsä.
 

Kaakaopuiden alla on hyvä olla! <3

 
Jatkoimme matkaamme takaisin veneelle, jonka luona täytimme vielä matkassamme olleet vesiastiat. Saamme puhdasta vettä joelta kokkaamista varten. Työnsimme veneen takaisin joelle ja hyppäsimme sen kyytiin. Kun istuin hiljaa lipuvassa veneessämme viidakon hiljaisuuden keskellä, mietin kuinka hienoa olisikaan tuoda joitain asiakkaita päiväretkelle tänne joelle. Kuinka mahtavaa olisi tarjota hieman rahaa Mama sekä Papa Soralle, jotta he näyttäsivät toimiaan keskellä viidakkoa. Voisimme syödä kevyen lounaan paikalliseen tapaan ja hämmästellä sagojauhojen tekemistä. Ajatukseni rikkoo ylitsemme pyyhältävä kovaääninen papukaija. Sen rääkäisy on epätavallisen korvia riipaiseva. Katson katkenneen palmun nokkaan istahtamaan laskeutunutta lintua ja räpäytän muutaman kerran silmiäni epäuskoisesti. Suurin papukaijalintu, palmukakadu, oli juuri lentänyt komeasti rääkyen ohitseni. Melkoisen hieno tapa päättää päivä täällä paratiisissa. <3
 

Vesiastiat täyteen ja sitten kohti kotia!

 

 
Tällaiset ihanat päiväretket pitävät minut järjissäni täällä tällä hetkellä. Tunnen olevani niin elossa saadessani tuntea pienen seikkailun tuoman adrenaliiniryöpyn kehossani. Tänään sain muistutuksen siitä, mitä todella rakastan matkustamisessa. Miltä tuntuukaan hypätä seikkailun vietäväksi uusien kulttuurien keskelle. Kuinka se herättääkään minussa erilaisia onnellisuuden sekä kiitollisuuden tunteita. Kuinka vähällä ihmiset täällä pärjäävät ja kuinka onnellisia he ovat elämäänsä. He eivät tarvitse pleikkareita, uusia vaatteita, pesukoneita, leivänpaahtimia, sisustukeen sopivia koristetyynyjä, televisioita tai uusimpia kännykkämalleja ollakseen onnellisia. He ovat onnellisia kun saavat ansaittua tai tehtyä ruoan perheidensä pöytiin ja selvittyä päivästä toiseen. He eivät ajattele päivää pidemmälle, vaan elävät sillä mitä saavat. He ovat aidosti onnellisia kaikessa yksinkertaisuudessaan.
Tiedän, että tulen varmasti halaamaan jääkaappia ja pyykinpesukonetta täältä kotiin palatessani. Tai kuinka onnellinen tulen olemaan kuumasta, puhtaasta vedestä suihkussamme. Tiedän, että aion varmasti netflixata ainakin muutaman päivän kokonaan karanteeni ajastamme ja tilata noutoruokaa jokaisesta lempiravintolastani. Tiedän, että näitä asioita olen täällä ollessamme jo ikävöinyt hieman. En silti pysty olla ajattelematta kuinka paljon vähemmälläkin voisin olla onnellinen. Vaikka minulla on kaikki nämä asiat mitä hyvinvointiyhteiskunnassa ikinä voisinkaan tarvita, niin silti jokin siellä Suomessa on minua koko ajan työntänyt pois päin. Jokin asia silti on koko ajan vinossa siellä. Ehkäpä se onkin se, että olen tavoitellut koko ajan enemmän ja haalinut ympärilleni turhaa materiaa ja asioita. Ehkä on aika tutkia syvemmälle itseeni ja katsoa mistä se kenkä siellä aina puristaa. Miksen voi olla onnellinen samalla tavalla kuin koen onnellisuutta täällä kaiken yksinkertaisuuden keskellä. Kuinka täällä pelkkä tieto sängystä, työstä sekä päivittäisestä ruoasta riittää minullekin vallan mainiosti.
 
Jos haluat katsastaa meidän viidakko vierailuista videoita ja kuvia lisää, niin suuntaa seuraavaksi instagramin puolelle. @terveiset_paivantasaajalta etusivulta löydät tallennetuista tarinoista WAIGEO kansiosta kaikki tarinani sieltä.
 

 
Mahdollisten keinojen selvittäminen tulevaan kotiinpaluuseen liittyen on kokenut jälleen pienoisen motivaation puutteen. Kun Qatar viime viikolla julkisti lisäävänsä kohteita kesäkuussa, olivat he samalla poistaneet operoitavien lentojen listalta Helsingin. Joten jo valmiiksi säädetyt uudet lennot menivät sitten vaihtoon jälleen kerran. Vaikka Helsinkiin ei pääsisikään kesällä lentämään, olemme miettineet vaihtoehtoiseksi reittivalinnaksi lentää Tukholmaan ja sieltä sitten Suomeen.
 

 
Seuraa reaaliaikaista eloa saarelta instagramista:
@terveiset_paivantasaajalta
 
Jos et ole alusta asti ollut matkassa mukana, niin tästä voit lukaista miksi olemme täällä ja tästä taas syyt miksi tänne jäimme koronankin iskettyä.
 

 
Muut tarinat Raja Ampatilta:
Raja Ampat – Matkaopas paratiisiin
Lopputili ja muutto paratiisisaarelle – Paluu Raja Ampatille
Muutto Indonesiaan – Ajatuksia unelmien saavuttamisesta
Eristyksissä – Ensimmäisen viikon päiväkirja paratiisista
Ahdistus ja pelko yrittivät ottaa vallan – Toisen viikon päiväkirja paratiisista
Kiitollisuutta ja nemojen etsintää – Kolmannen viikon päiväkirja paratiisista
Yökylässä Doberain toisella saarella – Neljännen viikon päiväkirja paratiisista
On Ramadanin aika, ei vettä, ruokaa tai edes lentoja! – Viidennen viikon päiväkirja paratiisista