Terveiset päiväntasaajalta – Vuoden ensimmäinen päiväkirja paratiisista
Heräsin kaskaiden hiljaiseen kuiskutukseen aamuyöllä. Hetken päästä koko taivas repesi valtaisaan itkuun. Oli kuin minua olisi pyydetty heräämään aamuista esitystä varten. Kirkkaana taivaalla leimuavat salamat valaisivat hetkittäin koko poukaman. Taivas jylisi kumeana ja sade kiihtyi kuin käskystä. Seurasin esitystä lumoutuneena. Vedin peittona toimivan lakanan tiukemmin…
Viimeiset kilometrit kotiin – 11:nnen viikon päiväkirja paratii.. Suomesta
Istun tietokoneeni ääressä katsellen eteeni avautuvaa harmaan sekä vihreän värjäämää maisemaa. Pihan suuren rauduskoivun riippuvat oksat ovat viime näkemältä saaneet oksiensa suojiksi vihreät lehdet ja puutarha uuden grillin sekä kesäkukkaset. Suomen kesä on viimein selättänyt viimaisen talven ja on onni saada palata Suomeen tällaisen väriloiston…
Unohtumaton matka Waigeo saaren viidakkoon – Kahdeksannen viikon päiväkirja paratiisista
Viidakosta kantautui kimeä huuto meidän lipuessa veneellämme jokea pitkin. Hieman kauempaa kuului toinen huuto, eikä mennyt aikaakaan kun sitä seurasi vielä kolmas sekä neljäs kimakka huudahdus. Meidän tulosta oli nyt ilmoitettu kaikille joenvarressa asujille. Missään ei näkynyt ketään, mutta silti meitä tarkkailtiin jostain viidakosta. Viidakon…
Sadepäivien seesteisyyttä – Kuudennen viikon päiväkirja paratiisista
Papukaijan rääkäisy herättää minut unesta. Ääni on todella riipaiseva, eikä millään tavalla sovi paratiisimaisen kauniille linnulle, vaan mieluummin miellän sen jollekin variksen näköiselle rääkkyjälle. Avaan puiset liukuovet merelle ja katsahdan rantaan päin. Palmupuiden yllä näkyy liihottelevan kahden värisiä papukaijoja. Vihreitä sekä niitä, joiden kyljissä komeilee…
On Ramadanin aika, ei vettä, ruokaa tai edes lentoja! – Viidennen viikon päiväkirja paratiisista
Aamuöinen trooppinen rankkasade pyyhkäisee poukaman yli nopeasti. Viidakon laitamilla aamun ensimmäiset linnut odottavat jo kovasti lauluvuoroaan ja sateen loppumista. Ensimmäinen huhuileekin jo kärsimättömänä puiden latvojen suojista. Muutama kujeilevalta kuulostava lintu liittyy kuoroon mukaan ja kaskaat aloittavat tasaisen sirkutuksensa. Nyt puuttuu enää vain viidakkorummut ja trooppinen…
Muutto Indonesiaan – Ajatuksia unelmien saavuttamisesta
Vene lipuu pitkin kirkkaan turkoosina hohtavaa poukamaa. Pienet aallot pärskähtelevät poskipäilleni kun veneen keula lyö vastatuulessa aallokkoa päin. Tuulessa hennosti huojuvat palmut, viidakosta kantautuvat sadat erilaiset äänet sekä turkoosin jokaisessa sävyssä kimalteleva kirkas merivesi saavat minut jälleen kerran pakahtumaan onnesta. Suunpielet kaartuvat pieneen hymyyn kun…
Kali Biru – Paratiisi keskellä viidakkoa
Kali Biru on yksi Raja Ampatin parhaiten vaietuista salaisuuksista. Waigeo saaren kätköissä virtaava vaalean turkoosi joki on epätodellinen näky. Kali Biru tarkoittaa sinistä jokea ja on saanut nimensä sen upeista väreistä. Kristallinkirkas makean veden joki kiemurtelee pitkän matkaa viidakon uumenissa, mutta sen lumoavan turkoosit värit…
Raja Ampat – Matkaopas paratiisiin
Raja Ampat matkaopas. Raja Ampat on yksi Indonesian parhaiten pidetyistä salaisuuksista. Länsi-papualta löytyvä Raja Ampatin saariryhmä on tunnettu kristallin kirkkaista vesistä sekä kuvaakin kauniimmista tyhjistä paratiisirannoista. Raja Ampat matkaopas Massaturismilta piilossa pysynyt Raja Ampat on yksi Indonesian kauneimmista ja uniikeimmista matkakohteista. Sukeltajien keskuudessa…
Sukelluskurssi Raja Ampatilla
Muutaman kerran vaihdan intensiivisen katseen ohi lipuvan hain kanssa ja yritän pitää pään kylmänä. Jatkan matkaa sulavasti uiden ja yritän olla katsomatta enää taakseni. Eihän siellä 15 metrin syvyydessä oikein muuta voi edes tehdä. Vilkaisen nopeasti happimittariani ja huomaan käyttäneeni jälleen tuplaten happea Nenneen verrattuna.…
Suomalainen sisu vientituotteena Papualle
Tähän alkuun heti mainittakoon, ettemme olleet varsinaisesti töissä saarella missään vaiheessa. Olimme auttamassa omistajia muutaman isomman ryhmän kanssa, tutustumassa minkälaista työnteko saarella voisi olla sekä antamassa oppia työnteosta paikallisille. Palkkaa emme tästä ”harjoittelusta” nostaneet ja muutenkin tällä reissulla oli tarkoitus saada kokemusta sekä nähdä olisiko…