Suomalainen sisu vientituotteena Papualle

Tähän alkuun heti mainittakoon, ettemme olleet varsinaisesti töissä saarella missään vaiheessa. Olimme auttamassa omistajia muutaman isomman ryhmän kanssa, tutustumassa minkälaista työnteko saarella voisi olla sekä antamassa oppia työnteosta paikallisille. Palkkaa emme tästä ”harjoittelusta” nostaneet ja muutenkin tällä reissulla oli tarkoitus saada kokemusta sekä nähdä olisiko meistä oikeasti tällaiseen. Etukäteen emme osanneet ajatella yhtään, mitä reilun kuukauden oleskelu saarella toisi eteemme ja mitä kaikkea arkeemme siellä kuuluisi. Päivääkään ei ole kulunut katuen ja oikeastaan päinvastoin, olen kiitollinen tästä kokemuksesta minkä se meille antoi. Haluankin kertoa muutamalla sanalla meidän kohtaamista työmentaliteettiin liittyvistä haasteista ja avata hieman elämäämme saarella. Nyt ei ole kuitenkaan tarkoitus vähätellä kenenkään työpanosta, vaan lähinnä avata meidän sekä aasialaisten erilaista suhtautumista työntekoon.
 

 
Me suomalaiset olemme tunnettuja korkeasta työmoraalista ja aina silloin tällöin maailmalla matkatessa kuuleekin ihmisten kehuvan suomalaisia työntekijöitä. Varsinkin täällä aasiassa. Meitä arvostetaan työntekijöinä ja meihin luotetaan. Millaiseksi se työnteko sitten muuttuu, kun pistetään pari suomalaista ahertajaa keskelle pientä saarta papualla? No kuten arvata voittekin, meidän työnteko ei muuttunut mihinkään, mutta ehkäpä hetkellisesti pystyimme vaikuttamaan paikallisten työtahtiin positiivisella tavalla. Luultavasti kuitenkin vain hetkellisesti.
Olihan se ”those girls never die” lausekkin melko arkipäivää heidän suustaan taukohuoneen terassilla hengatessa.
 

 

 
Ensimmäisistä päivistä lähtien, saimme huomata pitkän pinnan olevan yksi tärkeimmistä asioista täällä päin maailmaa työskennellessä. Piti heti ensimmäisenä opetella se, että kaiken joutuu toistamaan useampaan kertaan. Välillä pitkää pinnaa ei tarvittu, mutta välillä sitä joutui tuntitolkulla joitain asioita odottelemaan. Aasialaiseen elämäntapaan kuuluu pitkät työpäivät, joiden lomassa lepäillään aina kun on mahdollista. Sehän on siis aivan päinvastainen tapa, kuin meillä täällä länsimaissa. Me olemme suorittaja tyyppiä ja haluamme selkeästi pystyä erottamaan vapaa-ajan työajasta. Aasiassa se kuitenkin on yleensä melko mahdotonta ja siihen meidänkin oli saarella sopeuduttava.
Tämä oikeastaan myös johti päivittäin siihen, että iltapäivällä saatoimme Nennen kanssa olla jo melko väsyneitä koko päivän kestävän sirkuksen jälkeen. Papualaiset sen sijaan oikoilivat jäseniään makoisten päiväunien jälkeen ja olivat sen jälkeen taas valmiita tekemään töitä. Voi kunpa mekin olisimme osanneet tehdä näin.
 

 

 
Yksi hienoimmista piirteistä paikallisissa oli iloinen asenne jokaiseen päivään. Siinä vaiheessa, kun me Nennen kanssa olimme lopen väsyneitä ja ehkäpä jo kiukkuisia, ei paikallisista samaa voinut sanoa. Heidän positiivinen asenne jokaisena päivänä oli kunnioitettavaa ja toivon todella oppivani tämän piirteen heiltä. Välillä muistan olleeni omissa maailmoissani keittiön nurkassa tiskejä tekemässä ja kuuntelemassa tuhannetta kertaa samoja kokkien heittämiä vitsejä. Indonesialaisessa keittiössä oli tunnelma välillä kuin värikkäimmässä suomalaisessa lähiökuppilassa. Venemiehet, puusepät, siivoojat sekä naapuri saaren kalamiehet heittivät iloisten kokkien kanssa vitsiä minkä kerkesivät ja odottivat meidänkin yhtyvän naurun remakkaan. Välillä vitsailtiin yhdessä, mutta luulen suurimmaksi osaksi vitsien liittyneen meihin. Olimmehan kaksi hassua valkoista tyttöä tiskailemassa keskellä länsi-papuaa. Heistä se oli melko hauskaa.
 

 

 

 
Asioiden toitottaminen ja opettaminen oli se vaikein rasti. Oli todella vaikeaa ymmärtää, miksi oli niin vaikeaa muistaa tai vaan tehdä samalla tavalla jokin asia jokapäivä. Vasta eilenhän me kävimme läpi monelta joogamatot sekä juomavesi piti olla laiturin päässä ja nyt vain vuorokausi myöhemmin, joudun käymään herättelemässä työntekijöitä minua auttamaan.
Jälkipuintina huomasimmekin, että mitäänhän ei saarella tapahtunut ilman, että omistajat erikseen käskivät. Jotkin asiat meinasivat sen takia sitten jäädä tekemättäkin. Usein, kun pyysimme heidän auttavan jossain, he varmistelivat miljoonaa kertaa, että olihan pomo varmasti sanonut sen olevan ok.
 

 

 
Huolta ei tunnuttu kantavan huomisesta ja sen kyllä huomasi hyvin. Yhtenä suurena erona meidän ajatusmaailmaan on kärjistettynä ajatusmalli ”Jos mä vain vähän rikon lakia, niin eihän se silloin ole lain rikkomista”. Tämä nyt päti aivan kaikkeen siivoamisesta ruoanlaittoon asti, enkä nyt pysty suoranaista esimerkkiä saarelta sanomaan. Yhtenä esimerkkinä voisin käyttää Balilla käymäämme keskustelua mopolla kypärättä ajamisesta. Jos vain ajaa kolmen minuutin matkan ilman kypärää, on se ihan ok. Jos ajan pidemmälle, sitten pitää laittaa kypärä. Millähän logiikalla se onnettomuus EI VOI käydä juuri tuolla kolmen minuutin matkalla.. Sama päti punaisia päin ajamisessa. Jos ajan aamulla punaisia päin, on se ok. Poliisi nukkuu vielä silloin.
 

 
Huolettomuudesta huolimatta, onnistumisiakin koettiin muutaman kerran ja saimme muutamia asioita (toivottavasti) muutettua paikallisesta ajatusmallista. Roskien lajittelu ja kierrätys ei ole kuulunut aasialaiseen kasvatukseen oikeastaan ikinä ja me länsimaissa olemme muutaman kädenmitan verran edellä näissä asioissa. Positiivista kehitystä on jo tapahtumassa ja huomasimme monen kaupan jättäneen esimerkiksi muovipussit pois.
Saarella, roskia on lajiteltu edelleen ja ne eivät ole ajautuneet niille kuulumattomiin paikkoihin. Tätäkin on opeteltu paikallisten kanssa ihan perusteellisesti ja päädyimmepä keräämään opetusmielessä itsekin roskia saarelta pelkkiin bikineihin pukeutuen. Ajattelimme tämän vähän motivoivan poikia perusteellisempaan siivoamiseen. Kikka toimi yllättävän hyvin ja yhtenä aamupäivänä olimmekin keränneet viidakon laitamilta melkoisen kasan sinne kuulumatonta jätettä pois.
 

 

 

 
”Neneee, I take small rest first!” lausahdus oli varsinkin Nennen korvissa arkinen ja välillä jopa hermoja raastava. Nennen vastuulla oli housekeepingin silmällä pitäminen sekä huoneiden siisteyden tarkastaminen. Ei tainnut kyllä olla yhtään päivää, jolloin en olisi Nenneä itseäänkin löytänyt huoneiden nurkkia siivoamasta. Välillä oli vain paljon helpompaa mennä ja tehdä itse, kuin neuvoa tuhannetta kertaa jokin yksinkertainen asia. Miten vaikeaa sitä onkin pyytää poikia kantamaan ämpärissä siivousvälineitä tiukan halausotteen sijasta. Siinäkään asiassa ei enää riittänyt auttava bahasa, sujuva englanti taikka kirosanoja täynnä oleva suomi.
 

 
Omiin päivittäisiin askareisiin kuului auttaa keittiössä aamiaisella, lounaalla sekä illallisella. Kokit olivat tämän saaren supersankareita ja heidän työtahti oli jotain aivan hullua. Kukonlaulun aikaan oli toinen kokeista vasta käynyt pari tuntia aikaisemmin nukkumaan sekä jo heräilemässä aamun sarastuksen aikaan valmistelemaan aamiaista.
 

 

 

 

 
Pidin myös Nennen kanssa yhdessä huolta asiakkaiden hyvinvoinnista ja olimme muutenkin koko ajan melko esillä sekä helposti lähestyttävissä. Tämä taas johti siihen, että vapaa-aikaa oli todella hankala erottaa työajasta. Tästäkään ei voi kuin oppia. Seuraavalla kerralla olisimme viisaampia ja hoitaisimme asiat melko eri tavalla.
Meidän rooli kasvoi mitä pidemmälle viikot kuluivat ja omistajatkin selkeästi nauttivat tilanteesta, jossa heidän rooli ei ollut 24/7 olla asiakkaiden parissa. Tällaisten suurien asiakasryhmien kanssa pärjääminen oli uutta saarelaisille ja niin myös meille. Tämä kokemus opetti meitä kaikkia paljon ja se myös antoi pienen oppitunnin itsestämme. Miten sitä löytääkään erilaisia puolia itsestään ja kuinka sitä osaakaan olla joissakin tilanteissa yllättävänkin varma ja rento. Löytyi toki myös paljon niitäkin puolia syvältä sisimmästä, jolloin oltiin todellakin syvällä epämukavuusalueella. Näissä tilanteissa oli todellakin onni, että meitä oli kaksi apuria paikalla. Kun toista ahdisti jonkin asian hoitaminen, saattoi se toiselle meistä olla todella helppo suorittaa. Me oltiin melko hyvä tiimi siellä.
 

 

 

 
Asiakkailta saatu positiivinen palaute oli ehkä mahtavinta mitä saatoimme näiden viikkojen jälkeen kuulla. Se tuntui todella palkitsevalta ja antoi niin paljon varmuutta siihen omaan tekemiseen. Sitä tiesi, että nyt tehtiin jotain oikein ja näin olisi jatkettava. Vaikka jotkin päivät olivat todella raskaita ja sänkyyn mennessä saattoi nukahtaa jo kesken lauseen, en vaihtaisi yhtäkään päivää pois. Oli se kuitenkin meille kummallekin yksi niistä unelmista, jonka pääsimme toteuttamaan.
 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 
Muut tarinat Raja Ampatilta
Raja Ampat / Kategoria