Pulau Weh

Sumatran helmi – Pulau Weh – Iboih

weh (1)
 
Kolme vuotta sitten liput Pulau Wehille olivat jo käsissä, mutta Lake Toban ystävällinen ote meistä ei hellittänyt ja lentoliput Acehiin jäivät käyttämättä. Hieman jopa pelotti tänä vuonna miten käy, kun Riki kertoi meille, että Wehillä vaan sataa! Onneksi pysyimme tiukasti päätöksessämme ja lähdimme uhmaamaan luvattuja sateita! Se ei ollut turhaa!
 
weh (16)
 
Pulau Weh. Saari on tulivuori, joka sattuu kuin sattuukin olemaan aktiivinen sellainen. Onneksi tämä tulivuori ei ole purkautunut meidän vierailun jälkeen, joten meidän ei tarvitse pelätä tuottavamme huonoa onnea vuorille 😀 Rinjanihan purkautui kaksi viikkoa meidän trekkauksen jälkeen..
Weh on Indonesian läntisin saari ja siellä sijaitsee myös maan nolla kilometri kohta. Saari on Acehin alueella ja siellä noudatetaan Šaria lakia, joka kieltää rentoutumista etsivien turistien näkökulmasta sen tärkeimmän eli alkoholin tarjoilemisen. Toki niin kuin Banda Aceh blogissa totesin, raha ratkaisee ja muutamista paikoista sitä tietenkin sai ostettua. Välillä ihan yleisesti listalta tilattuna tai piilosta pöydän alta. Yleisillä paikoilla on naisten suositeltavaa pukeutua paikallisia kunnioittavasti ja yleisimmillä rannoilla bikinien käyttö on kiellettyä.
 
DSC02971
 
Saaren yksi päänähtävyyksistä on sen monimuotoinen merimaailma. Osa merestä on suojeltua, koska se tarjoaa kodin monille harvinaisille kalalajeille. Voit jopa snorklatessa nähdä haita, delfiinejä, kilpikonnia tai leijona kalojakin.. Sukeltajille paikka on kuin paratiisi ja yhtenä erikoisuutena saarella pääsee ihastelemaan vedenalaista tulivuorta. Wehiltä löytyy paljon sukellusfirmoja, joten valinnan varaa löytyy!
 
Yksi turisteille tärkeä asia tällä saarella ontuu ja se on internetti. Vain harvoista ja valituista paikoista kaistaa löytyi ja sekin oli löydettäessä hyyyyyvin hidas. Ja niinkuin moni trendikäs ulkomaalainen kahvila tähän kyltein toteaisi: “No WIFI, talk to each others!”
 
weh (27)
 
Ensimmäinen etappi Pulau Wehillä oli Iboih, josta olimme etukäteen varailleet Bixio Weh nimisestä resortista majoituksen. Iboih sijaitsee noin 25 kilometrin päässä Balohanin satamasta, joten me kyseltiin jo alustavasti Bixiosta kyyditystä. Luin päivän ensimmäisen laivan lähtevän 09.30 ja kun asiasta Bixiosta kyselin niin vastauksena tuli: “Hi Sandra, is too early for to know exatly the time table of the ferry. It’s often change depending from many reason. Normaly what you mention is true but nothing is garantee.”  Joten jätimme kyydityksen varaamatta heiltä ja sanoimme palaavamme asiaan 🙂
 
Banda Acehissa pyysimme saada kyydin Ulee lheuen satamaan ensimmäiseen ferryyn ja aamulla sitten hotellin pojat laittoivat meidät jo seiskan aikaan taksiin ja satamassa istuimme laivassa jo kahdeksan jälkeen, joten you never know 😀 Lahopäänä kun minut voi myös tuntea, niin minähän unohdin varmistaa kyseisen kyydityksen ja laivassa naureskelin Topiakselle, että taas sitä joudutaan vääntämään kyytihinnoista jokaisen taksimiehen repiessä hihasta 😀 Toisin kävikään sillä, meitä oltiin vastassa satamassa! Telepaattiset kyvyt näemmä toimivat satunnaisesti, joten eiköhän kohta kokeilla varata hotelliakin samalla tyylillä 😉 Kyyti pienellä sivuvaunu mopolla maksoi 50 000rupiaa (n. 3€) henkilöltä ja matka-ajaksi arvioisin noin 45minuuttia.
 
weh (1)
 
weh (35)
 
weh (37)
 
Lavataksi kyyti läpi koskemattoman viidakon tuntui vuoristorata ajelulta, kun suuret mäet mutkittelivat ja kaartuivat vieläkin suuremmiksi alamäiksi. Päivä alkoi kauniina ja suupielet kaartuivat jälleen kerran suureen hymyyn maisemia ihastellessa. Onneksi tulimme tällä kertaa tänne asti.

weh (3)Meidän monsteri mopo

 
weh (2)
 
Long Beach. Bixio Weh bungalows sijaitsee Iboihin päärannasta kolmen kilometrin päässä. Tätä aluetta sanotaan Long beachiksi ja sen rannalta löytyy Bixion lisäksi vain kolme muuta resorttia. Ökykallis luksustelu paikka, ruotsalaisen miehen pitämä sekä keskeneräinen Pulau Seulako view resortti.
 
weh (6)
 
weh (32)
 

weh (26)Long beach

 

weh (9)Päätien varrelta löytyy kyltti joka osoittaa ravintolalle, rannalle sekä resortille.

 
Bixiosta löytyy kolme bungalowia, joista yksi on merenrannassa. Hintaa merinäköala bungalowille tuli 200 000rp eli 12 € yötä kohti. Aamupala ei kuulu hintaan, mutta aamiainen tarjoiltiin meille etukäteen sovittuna aikana, sillä ravintola aukeaa normaalisti vasta 12 aikaan. Wifistä oli turha edes haaveilla, joten vietimme kolme ihanaa päivää ilman minkäänlaista kiusausta edes facebookkiin kirjautumisesta 🙂
 
weh (8)
 
weh (38)
 
Huoneissa on hyvät hyttysverkot, koska katonrajassa olevat ikkunat ovat täysin lasittomia ja verkottomia. Tästä johtuen bungalowissa oli hieman kosteaa, mutta sehän ei normaalistikkaan trooppisiin maihin matkaavien ongelma ole 😀
 
weh (39)
 
weh (40)
 
Bixion yhdeksi vahvuudeksi kuuluu ehdottomasti ruoka! Ensin tuli ruoka ja muutama vuosi sitten vasta resortin kolme bungalowia. Ruokalista koostuu italialaisista herkuista, sillä sen toinen omistaja on syntyperältään Italialainen Luka. Luka yhdessä paikallisen Eva vaimonsa kanssa asuvat resortin yhteydessä ja pyörittävät paikkaa muutaman apukäden kera.
 

weh (23)Tiistaisin ravintola on kiinni.

 
weh (25)
 
weh (21)
 
Meininki resortissa on hyvinkin tuttavallista ja apua saa joka asiaan. Bixio Wehin kotisivut löytyvät tästä.
 
Kuten varmasti arvaattekin, niin ensimmäinen asia perille päästyä oli rannalle säntääminen. Me vietettiin hetki merestä nauttien ja upeaa ilmaa fiilistellen! Long beach on turisteille tarkoitettu ja bikinit päällä kulkeminen täysin sallittua.
 
weh (51)
 
weh (7)
 
weh (44)
 
weh (46)
 
No okei, toinen juttu oli tietenkin myös riippumattoilu 😉
 
weh (41)
 

weh (33)..ja tietenkin Mouglin kanssa hengaaminen 😀

 
Iboih. Jos ei aja skootteria, niin melkeinpä ainoaksi vaihtoehdoksi liikkumiseen täältä asuessa jää kävely. Lavataksi joudutaan nimittäin tilaamaan Sabangista asti ja sen tulo kestää noin 30-50minuuttia.. Etkä tuskin halua muutaman hassun kilometrin takia vaivata ketään.
Kävimme kävellen tutustumassa Iboihin kylään, josta löytyy mm. automaatti, ravintoloita, pieniä minimartteja, sukellusfirmoja sekä muutama resortti. Matka oli raskas kuumalla paahtavalla säällä ja kaiken kukkaraksi minun oli puettavat pitkät vaatteet päälle, jotten aiheuttaisi paheksuntaa kylällä.
 
weh (20)
 
Meitä varoitettiin kävely reissumme jälkeen Iboihin agressiivisista apinoista, joille ei missään nimessä saa näyttää hampaita. Iboihin apinat voivat tulkita jopa hymyilyn tai osoittelun uhkaavaksi ja hyökätä syyttäkin.
 
weh (10)
 
weh (1)
 
Noin 45minuutin reippailun jälkeen pääsimme perille Iboihiin, jossa ostelimme vesipulloista sekä herkuista lähtien kaikkea resorttiin mukaan. Iboihissa valtaosa on muslimeja, joten minunkin oli pistettävä pisimmät vaatteet päälle mitä repusta löytyi 😀
 
weh (12)
 

weh (11)Iboihissa oli hyvin määriteltyä miten pukeutua.

 
weh (13)
 
weh (14)
 
weh (15)
 
weh (17)
 
weh (18)
 
weh (19)
 
Iboih oli todella kuvauksellinen ja kävely lenkin arvoinen paikka. Ennen Long beachille paluuta tähystelimme vielä mahdollisia “taksi” kyytejä, siinä kuitenkaan onnistumatta.
 
weh (4)
 
weh (42)
 
Kolme päivää kului kuin siivillä Iboihissa ja kerkesimme siinä ohessa tutustumaan aivan mahtaviin ihmisiin. Ensimmäiseksi mainittakoon suomalainen Joni, jonka seikkailun nälkää seuratessa olisimme mekin halunneet repiä kotiinpaluu liput tuulen vietäväksi ja hypätä hänen messiin. Englantilainen Sarah, jonka mahtava asenne elämään sekä huumori sai meidät nauramaan ja nauttimaan Weh elämästä. Sveitsiläinen Fanny, jonka elämän ilo saa jokaisen haltioitumaan. Paikallinen Jacob, jonka oppaan taidot vaativat vielä vähän hiomista, mutta josta tuli todellinen ystävä meille kaikille.
 

weh (34)Jacob ja Joni

 
weh (49)
 

weh (53)Me, Sarah ja Fanny sivuvaunu mopoissa

 
Long beach kohteli meitä silkkihansikkain ja tykästyimme siihen todella paljon. Me ilman omaa skootteria olimme siellä hieman jumissa, joten maiseman vaihdos kolmen päivän jälkeen oli ihan hyvä vaihtoehto.
 
DSC02965
 
weh (28)
 
weh (29)
 
weh (31)
 
weh (30)
 
Snorklailu oli tietenkin meidän ykkösaktiiviteetti ja jos omat snorkkelit eivät satu olemaan mukana, niin Long beachillä niitä vuokrasi Stefan’s watersport. Snorkkelit ja maski yhdeksi päiväksi maksoi 60 000rp.
 
weh (36)
 
weh (43)
 
weh (52)
 
Miten päästä Wehille?
Pulau Wehin pääkaupungista Sabangista löytyy lentokenttä, jonne mm. Garuda Indonesian pienkoneet operoivat. Lumba Lumba sukellusfirmalla on sivuillaan hyvin kattava lista eri kulkuvälineistä ja niiden aikautauluista. Koosteen voit katsoa TÄSTÄ.
 
ss
 
Jos et halua lentää Sabangiin, niin toinen vaihtoehto on tulla meriteitse Banda Acehista. Laiva aikataulut olivat syyskuussa etuajassa noin tunnin verran, joten kannattaa kysyä paikallisilta todellisia laivojen lähtöaikoja. Express Baharin nopea laiva meni saarelle noin tunnissa ja hintaa lipulle oli 80 000rp (5,50€).
 
ssss
 
Milloin matkustaa?
Paras aika matkustaa on huhtikuusta-marraskuuhun, jolloin on kuivempi kausi meneillään. Varsinaista monsuuni sadekautta saarella ei ole, mutta talviaikaan sateet on yleisempiä. Jäimme yhtenä iltana muutamaksi tunniksi hieman jumiin Iboihin kylälle rankkasateen yllättäessä. Se ei ollutkaan mikään pieni sade, vaan riepotteli oikein kunnolla bambusäleikköjä.
 
weh (5)
 
Kolmen päivän Iboihissa olon jälkeen vaihdoimme tukikohdaksemme Sumur Tigan, josta kerron seuraavassa postauksessa.
 

weh (50)Muuttoa tekemässä! Olisinpa halunnut nähdä millaista on kököttää mopossa samsonitejen kanssa 😀

 

weh (54)Have a nice week <3

 

Jos missasit aikaisemmat jutut Pulau Wehiltä niin ne löytyvät tästä:
Mitkä nähtävyydet kannattaa nähdä Pulau Wehillä? ..ja mitkä ei
I think I just found my paradise  – Pulau Weh

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *