Filippiinit

Sähkötöntä elämää yhden resortin saarella – Albaguen island


bc22 (1 of 1)

 
bc19 (1 of 1)
 
Kuvittele yö tropiikin syleilyssä ilman sähköä.. Nukahdat viidakon kanssa aaltojen liplatukseen, ilman minkäänlaista ympäriltä kuuluvaa ääntä. Aamuauringon ensi säteet herättävät sinut ja samalla työnnät nihkeän lakanan pois naamaltasi. Lakana on jo liimautunut poskeesi, mutta siltikään et voi lopettaa hymyilyä. Kuulet ensimmäisenä ympärillä heräävän viidakon äänet, kaskaiden sirinän sekä aamun ensimmäisen kalastajan veneen kaukaisen surinan. Tämä on mulle sitä onnellista aikaa. Tätä on elämä Palawanin Albaguenin saarella.
 
bc45 (1 of 1)
 
bc44 (1 of 1)
 
Albaguenin saari sijaitsee noin 45 minuutin venematkan päässä Port Bartonista, josta viime viikollakin blogissa puhuttiin. Venematka yhteensuuntaan maksaa 1200-1500P (n.20-30€) ja hinnoissa ei ollut paljoakaan tinkimisen varaa. Venematkat saarelle kannattaa ajoittaa aamulle, koska iltapäivällä tuuli yltyy ja merenkäynti on todella aallokkoista.
Albaguenilla on ainoastaan yksi resortti, Blue Cove island resort. Resortilla on tarjolla muutaman eri hintaluokan bungaloweja 1200 peson ja 1800P välillä (20-35€). Me olimme jo etukäteen varanneet heidän sivujen kautta kalleimman huoneen merenrannasta, mutta jostain syystä varausta ei paikan päällä sitten löytynytkään. Otimme halvemman “viidakko” huoneen, jossa viihdyimme kolme yötä.
 
bc32 (1 of 1)
 
bc1 (1 of 1)
 
bc2 (1 of 1)
 
Luksusta hakevien matkaajien on tänne turha edes tulla. Kaikki mökit ovat vaatimattomia, mutta asiansa ajavia. Huoneissa oli hyvät hyttysverkot, tuuletin sekä hanoissa kylmä vesi. Wifi toimi silloin tällöin ravintolassa 🙂
 
bc3 (1 of 1)
 
Tälläkin saarella oli sähkönjakelua rajoitettu tiettyihin vuorokauden aikoihin ja resortin oma generaatori oli päällä 8.-12.00 sekä 18.-23.00.
 
bc27 (1 of 1)
 
bc29 (1 of 1)
 
Resortin sivuilla kerrotaan heillä olevan kaikenmaailman sport baareja peleineen, lentopallokenttiä sekä muita kalastus / snorklausretki aktiviteettejä tarjolla. Varaudu kuitenkin tänne tullessasi siihen, ettei niitä ole. Resortti on ollut vast’ikään 7kuukautta suljettuna ja sen pystyi aistimaan paikan hieman rapistuneista puitteista. Meille kerrottiin eläinten mm. tehneen tuhojaan paikan ollessa suljettuna. Kaikkea oltiin hieman kunnostettu, mutta kuitenkin hyvin hitaasti. Omistaja ei ainankaan tällä hetkellä työskennellyt saarella, joten resortin hostina oli paikallinen tyttö. Snorklausretket kannattaa esimerkiksi tehdä Port Bartonista käsin tai sopia venekuskin kanssa, että lähtiessäsi saarelta käyt katselemassa kohteita. Veneretket ei resortista käsin ollut mahdollisia, koska heidän veneellä ei ollut vielä lupia kuskata turisteja.
Kaikkea pystyisi kuitenkin harrastamaan omatoimisesti, jos tänne saarelle jotain aktiviteettejä oli tullut etsimään.
 
bc9 (1 of 1)
 
bc5 (1 of 1)
 
bc39 (1 of 1)
 
bc43 (1 of 1)
 
bc36 (1 of 1)
 
Ruuat saarella olivat tietenkin hieman kalliimpia kuin esimerkiksi Port Bartonissa ja varauduimme itse tuomalla oman kymppilitran kanisterin vettä mukanamme. Se oli ekologista, mutta myöskin halvempaa. Välillä jokin ruoka oli loppunut ja meidän viimeisenä iltana jopa coca cola ja olut oli loppunut.. Liekkö Topias sitten juonut kaiken 😀 Jos juopotella tahtoo tässä paratiisissa, niin suosittelen myös tuomaan esimerkiksi omat rommit mantereelta. Litran rommi maksaa kaupassa alle kolme euroa eli melkein saman verran kuin lasillinen ravintolassa.
 
bc25 (1 of 1)
 
bc41 (1 of 1)
 
bc26 (1 of 1)
 
bc34 (1 of 1)
 
Mitä tälläisellä eristäytyneellä lähes sähköttömällä saarella voi sitten tehdä?
Chillailla, uida, snorklailla, kajakoida, trekata, pelata korttia, lukea ja.. no chillailla! <3
 
bc16 (1 of 1)
 
bc4 (1 of 1)
 
bc18 (1 of 1)
 
Resortilta saa filippiiniläisen inkkarikanootin käyttöönsä ja me kävimme muutamana aamuna katsastamassa saaren kärkeä, josta löytyi Maxima island sekä Exotic island.
 
bc10 (1 of 1)
 
bc7 (1 of 1)
 
bc8 (1 of 1)
 
bc12 (1 of 1)
 
Exotic islandin rannalla oli ‘No trespassing’ kyltit riviin asetettuina ja kerkesimme kuulemaan monia huhuja koskien näitä kieltoja. Tyydyimme mekin sitten ilman mitään mutinoita vain katselemaan saarta kajakista käsin. Maxima island taas on tällä hetkellä yksi suosituimmista island hopping kohteista ja muutama tunti meidän lähtömme jälkeen se varmasti täyttyikin jo innokkaista turisteista.
 
Matkan varrella Albaguen island tarjosi myös parastaan. Pienet palmupuiden täyttämät rannat olivat silmiä hivelevän kauniita ja rantoja ihmetellessä ei voinut kuin nauttia elämästä.
 
bc15 (1 of 1)
 
bc14 (1 of 1)
 
bc13 (1 of 1)
 
G0430129
 
bc21 (1 of 1)
 
Paratiisia siis paratiisin perään. Saarella pystyy myös tekemään trekkaus retkiä viidakon läpi paikalliseen kylään, näille edelle manituille rannoille sekä view pointille. Me käytiin muutaman kymmenen minuutin hikisellä haikkauksella view pointilla ja siihen se jäi. Meille oli jo kerrottu tuonne mennessä, että muistakaa ettette koske niihin hämähäkkeihin.. ai miksi? Ai mihin hämähäkkeihin? Onko ne myrkyllisiä? Mitä ne on? ÄÄÄÄÄÄÄK, kuollaanko me? Mitä NE OOOOON? Vastaukseksi saimme pitkän filippiino keskustelun päätteeksi, että ei ne oo yhtä vaarallisia kuin mustatlesket… SIIIIIIS MITÄ!? Me kuitenkin lähdimme tämän keskustelun päätteeksi sinne näköalapaikalle näkemättä yhtään elävää otusta. Onneksi 😀
 
bc30 (1 of 1)
 
8c0fb7_b3054dc1f00b42a3a596976349106e56~mv2_d_8192_1856_s_2
 
Me saimme nauttia tämän resortin tarjoamasta rauhasta kolmen yön ajan. Meidän lisäksi saarella oli yksi pariskunta, joiden kanssa iltaisin keräännyimme ravintolaan pelaamaan korttia. Meille tämä saari oli täydellinen pakopaikka, mutta tuskin montaa yötä enempää olisi minunkaan sieluni jaksanut enään levätä.
 
bc20 (1 of 1)
 
bc17 (1 of 1)
 
bc6 (1 of 1)
 
bc23 (1 of 1)
 
bc42 (1 of 1)
 
bc35 (1 of 1)
 
bc33 (1 of 1)
 
bc28 (1 of 1)
 
bc31 (1 of 1)
 
Auringonnousut saarella on upeita! Jokaisen bungalowin terassi on suoraan merelle päin, joten kaikki se kauneus on aivan edessäsi.
 
bc40 (1 of 1)
 
bc37 (1 of 1)
 
bc38 (1 of 1)
 
Eiköhän tässä postauksessa taas tullut kuvien myötä selväksi tämän kohteen ainutlaatuisuus <3 Yhteenvetona voisi saaresta sanoa, että se on todellakin täydellinen paikka ottaa rennosti muutama päivä. Rannalla ei tarvitse muita katsella ja kirjasta tulee täällä pakostikkin se paras ystävä! Jos koet aution saaren vaatimattomalla muutaman kympin majoituksella olevan sun juttusi, niin viritäppä riippumatto jo rinkkaan kiinni ja varaa Blue Covesta itsellesi muutama yö.
 

Seuraavaksi matka jatkuu Puerto Princesan kautta Busuangalle!
 
bc24 (1 of 1)
 
Palawanin jutut:
Tältä näyttää unelmieni riippumattopaikka – White sand Beach
Mabuhay from Port Barton!
Kilpikonnan jäljillä – Katsaus pinnan alle

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *