Italia

Rooma – Veit mun sydämen


portaat3 (1 of 1)

 
Olinko osannut odottaa tälläistä totaalista Italiaan rakastumista ennen matkaani Roomaan? En oikeastaan.
Arvasin kyllä, että tulen tykkäämään herkuttelu reissustamme tähän kaupunkiin, mutta tälläistä ’rakkautta ensi silmäyksellä’ tunnetta en osannut odottaa.
 
r37 (1 of 1)
 
Meidän reissumme Roomassa kesti sunnuntaista perjantaihin ja oli melko passeli aika kierrellä Rooman nähtävyyksillä. Tosin, menimme ainoastaan yhteen maksulliseen nähtävyyteen ja kiertelimme omatoimisesti aamuvirkkuina kuvailemassa Roomaa auringon noustessa. Se kannatti, sillä aamu seitsemän aikaan Fontana di Trevi, Espanjalaiset portaat sekä Pantheon ammottivat tyhjillään, vain muutaman muun aamuvirkun ollessa meidän kanssa paikalla.
 
jj3 (1 of 1)
 
street3 (1 of 1)
 
r52 (1 of 1)
 
Elokuinen Rooma näytti meille paahteisen puolensa, sillä lämpötilat notkuivat usein +33 asteen yläpuolella. Iltapäivisin oli tukahduttavaa edes ajatella tekevänsä mitään sen suurempaa, joten monesti vietimme siestaa kaupungin piazzoilla, hotellin kattotasanteella tai junissa matkalla toisiin kyliin.
 
r11 (1 of 1)
 
jade (1 of 1)
 
Mihin tosiaan rakastuin Roomassa? Kujiin, katuihin, hymyihin, ruokaan, jäätelöön ja mainitsinko jo että pitsaan? 😀 Vaikka moni oli sanonut jo etukäteen minulle, että luultavasti tulen pettymään Italialaisiin pitsoihin, niin ei kuitenkaan onneksi käynyt. Pitsat joissa on ohuen rapea pohja, maltillisesti juustoa ja tuoreet täytteet on mun juttu. Suomessa harvoin nykyään tulee haettua mistään perus pitserioista pitsaa kotiin, koska en tajua sitä juuston määrää. Monelle se uppoaa, mutta muhun kyllä upposi enemmän Italialaisten tyyli tehdä pitsa.
 
r15 (1 of 1)
 
r26 (1 of 1)
 
r25 (1 of 1)
 
r45 (1 of 1)
 
r27 (1 of 1)
 

Muutama sana Rooman nähtävyyksistä

 
r50 (1 of 1)
 
Vatikaani & Pietarinkirkko
Kirkko on maksuton, mutta näköalakupoliin pitää maksaa sisäänpääsymaksu.
Noin 500 portaan urakka Rooman parhaimmalle näköalatasanteelle maksaa 6€ kävellen ja 8€ hissillä (hissillä ei kuitenkaan pääse aivan ylös asti, vaan saa ehkä noin parinsadan askeleen verran helpotusta).
Pietarinkirkko sekä sen kupoli on todellakin näkemisen arvoinen.
 
vatican2 (1 of 1)
 
r42 (1 of 1)
 
r41 (1 of 1)
 
r40 (1 of 1)
 
r35 (1 of 1)
 
r39 (1 of 1)
 
Colosseum
Jonot Colosseumille olivat koko päivän melko pitkät ja ne kiemurtelivat paahtavan auringon alla. Skippasimme sisälle menemisen ja tyydyimme ihastelemaan sen komeutta istuen varjossa Riemukaaren alla.
 
r21 (1 of 1)
 
r22 (1 of 1)
 
jj5 (1 of 1)
 
Fontana di Trevi
Rooman yksi kuuluisimmista nähtävyyksistä, Fontana di Trevin suihkulähde on alunperin rakennettu jo vuonna 1762. Muotitalo Fendi ilmoitti vuonna 2013 käyttävänsä sen peruskorjaukseen noin 2 miljoonaa euroa, jolla se saatiin nykyiseen loistoonsa.
Mielestäni tämä on yksi Rooman nähtävyyksistä, joissa todellakin kannattaa olla aamuvirkkuna paikalla. Aamulla seitsemän aikaan tunnelma oli ihanan seesteinen ja rauhallinen.
 
trevi (1 of 1)
 
r23 (1 of 1)
 
r9 (1 of 1)
 
r3 (1 of 1)
 
Pantheon
Maksuton nähtävyys.
Se rakennettiin alun perin pyhäköksi seitsemälle planeetalle sekä niiden jumalille. Nykyään Pantheon toimii katolisena kristillisenä kirkkona. Kävimme sisällä pyörähtämässä illalla, jolloin koko sen edessä oleva aukio oli jo täyttynyt ruokailevista seurueista sekä katusoittajista.
 
r46 (1 of 1)
 
r47 (1 of 1)
 
pantheon (1 of 1)
 
Espanjalaiset portaat
Portaiden edessä olevalla aukiolla sijaitsee Espanjan Pyhän istuimen suurlähetystö, jonka mukaan aukio nimettiin Piazza di Spagnaksi. Aukio on myös yksi Rooman suosituimmista nähtävyyksistä ja toimii myös paikallisten asukkaiden kohtaamispaikkana.
 
r19 (1 of 1)
 
portaat2 (1 of 1)
 
r20 (1 of 1)
 
r14 (1 of 1)
 
r18 (1 of 1)
 
Piazza dei Cavalieri di Malta
Piazza dei Cavalieri on tunnettu avaimenreiästä, josta kurkistamalla voi samaan aikaan nähdä Italian, Vatikaanivaltion Pietarinkirkon sekä Maltan ritarikunnan päämajan. Minun kamerallani ei kunnollista kuvaa avaimenreiästä saanut, mutta Milja Köpsin kuva paikan päältä on upea!

Milja Köpsin kuva - Malta keyholeKuva: Milja Köpsi
https://blogit.iltalehti.fi/milja-kopsi/2016/05/14/rooman-ruusutarha/

 

r34 (1 of 1)
Jonoa avaimenreiälle

 

r35 (1 of 1)Piazza di Cavalierin läheltä löytyy myös suloisia pieniä puistoja, joista avautuvat uskomattomat näkymät.

 
Päiväretket
Roomasta on helppo tehdä päiväretkiä myös muihin kaupunkeihin sekä kyliin. Meidän alkuperäinen ajatus oli käydä tekemässä päivän mittainen reissu Riomaggioreen, mutta kun olimme ostamassa asemalta lippuja seuraavalle päivälle, olisi niistä pitänyt maksaa 60€ suunta. Näin ollen armottoman googletuksen jälkeen valitsimme tilalle Braccianon pienen kylän.
 
r29 (1 of 1)
 
Bracciano
Tämä pieni kylä sijaitsee noin puolentoista tunnin junamatkan päässä Rooman vilskeessä ja sen päänähtävyys on Castello Orsini-Odescalchin linna sekä järvi. Monet paikalliset tulevat järvelle vilvoittelemaan perheineen ja se oli meilläkin ajatuksena kun junaan hyppäsimme.
Perillä Braccianossa meidän piti kävellä järvelle päästäksemme parinkymmenen minuutin matka alamäkeä. Takaisin päin kävelemisen ajatus ei todellakaan houkutellut ja yritimme epätoivoisesti saada taksia järveltä. Loppujenlopuksi pääsimme Roomasta tulleen taksin kyydissä ylös, vaikka hän ei kuulemma täällä olisi saanut ketään ottaa kyytiinsä.
Junat Braccianoon lähtevät joko Roma Tiburtinalta tai Ostiensalta. Tiburtinalle pääsee suoraan metrolla, eikä Ostiensankaan lähin metroasema Piramide kaukana ole. Junalippu kustansi 3,60€.
 
street (1 of 1)
 
r30 (1 of 1)
 
r31 (1 of 1)
 
r32 (1 of 1)
 
Santa Marinella
Santa Marinella on yksi suosituimmista Rooman lähettyviltä löytyvistä rantakohteista, sillä sinne pääsee suoraan Terminin asemalta junalla. Junamatka kestää reilun tunnin ja maksaa 4,60€ (lippuautomaatissa nimellä S. Marinella).
Santa Marinella ei kuitenkaan ole ”yleinen” ranta, vaan maksullinen. Rantatuolipaikkojen hinnat hipovat jopa 10-15€uroa ja niitä löytyy rannasta aivan vieri vierekkäin. Me kuitenkin haettiin läheisestä ravintolasta kolat ja sipsit mukaan ja sniikkailimme muina miehinä pyyhkeet kainalossa rantahietikon tuntumaan nauttimaan auringosta.
 
r17 (1 of 1)
 
r16 (1 of 1)
 
Majoitus
Majoituimme muutamassa eri hotellissa Rooman vierailun aikana.
Ensimmäiset yöt nukuimme aivan Rooman vanhan kaupungin sydämessä L’antica Locanda Dell’ Orso nimisessä hotellissa. Yksi yö maksoi n. 85€ ja hintaan kuului aamupala. Huoneen miinuksena oli sen heikko ilmastointi.
 
r8 (1 of 1)
 
r1 (1 of 1)
 
Toiseksi hotelliksi valikoitui Vatikaanivaltion läheisyydestä Atlante Star Hotel, jonka yhden yön hinnaksi jäi n. 72€ ilman aamupalaa.
Hotellin yksi hiennoimmista jutuista oli sen kattoterassi, josta oli upea näkymä Pietarinkirkolle. Samoin myös meidän huoneen ikkunasta!
 
r38 (1 of 1)
 
r5 (1 of 1)
 
r36 (1 of 1)
 
Nippelitiedot

  • Jos et halua ostaa monen päivän metrolippua, niin yksi piletti maksaa 1,50€ ja se on voimassa 100 minuuttia.
    Termini juna-asemalta sekä lentokentältä lähtee noin puolen tunnin välein non-stop junakyytejä kumpaankin suuntaan. Yksi lippu maksaa 14€ ja junamatka kestää 32 minuuttia.
  • Jokainen hotelli lisää hintaansa paikan päällä vielä kaupunkiverot
  • Jos voisin jälkeenpäin suunnitella hotellit uudestaan, olisin saattanut jopa panostaa uima-altaalliseen hotelliin. Kuumina kesäpäivinä, olisin todella kaivannut paikkaa jossa vilvoitella keskipäivällä.
  • Nähtävyyksille kannattaa mennä heti aamusta, jos haluaa päästä näkemään ne mahdollisimman “tyhjänä”. Aamupäivällä nähtävyydet täyttyvät jo muistakin turistiryhmistä, eikä jonottaminen kuumalla säällä ole mukavaa.
  • Ja se tärkein, Pysähdy Gelatolle eli jäätelölle aina kun vain voit!
    jadeee (1 of 1)sillanalla2 (1 of 1)sillanalla5 (1 of 1)
     
    r51 (1 of 1)
     
    r4 (1 of 1)

 
Vaikka olisin voinut viettää Italiassa vielä muutaman päivän lisää, oli kuitenkin budjetillisesti helpotus vaihtaa maisemaa huokeampaan Turkkiin.
 
r7 (1 of 1)
 
Rooma kuitenkin vei kirjaimellisesti sydämeni ja en malta odottaa, että pääsen ostamaan sinne uudet lentoliput!
<3
 
mina (1 of 1)
 
Muut jutut Roomasta:
Aamuvirkun Rooma – Näe suositut nähtävyydet ilman muita turisteja
Suunnitelmissa matka helteiseen Roomaan – Neljä vinkkiä vilvoitteluun

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *