Matkailu

Road to Alps – Viisi päivää ja 1264km


hallstatttie (1 of 1)

 

Miltä kuulostaisi viiden päivän roadtrip Alpeilla Saksan, Itävallan, Sveitsin ja Italian läpi? Huikealta sanoin minä, kun Raja Ampatin reissuillakin mukana ollut ystävämme Juha meitä lähti tähän ideaan houkuttelemaan. Houkutella ei tarvinnut kauaa, sillä jylhät talviset Alppimaisemat tekivät vaikutuksen meihin samantien. Varasimme lennot Müncheniin melkeinpä samalta istumalta muutama kuukausi sitten ja tästä alkoikin järjetön instagram fiilistely eri kohteista, joihin voisimme tutustua matkan aikana.
 
italiasta (1 of 1)
 
Ajatuksena oli ajella maiden läpi fiilistellen, ilman aikatauluja tai mitään varsinaisia lukkoon lyötyjä kohteita. Ensimmäisen yön majoituksen varasin meille Sveitsistä, koska sinne tiesimme päätyvämme ensimmäisenä päivänä. Loput majoitukset varasimme aina muutamaa tuntia ennen kohteeseen saapumista. Etukäteen hieman stressasin tälläistä järjestelyä, mutta ilokseni huomasin sen olevan talvisesongillakin mahdollista. Kohteet, joissa yövyimme eivät kaikki varsinaisesti olleet suosituimpia talvikohteita, joten sekin helpotti huoneiden saamista saman päivän aikana. Ruuan hankkiminen tosin tällaisista hiljaisemmista kylistä oli haastavampaa varsinkin ilta aikaan.
 
alpit5 (1 of 1)
 
Meidän ensimmäisiin suunnitelmiin kuului ajaa Sveitsiin Liechtensteinin kautta ja käydä nopeasti ennen Itävaltaan menoa Sloveniassa katselemassa järviä. Nopeasti kuitenkin tajusimme meidän ‘viisi päivää – kuusi maata’ ajatuksen olleen hyvinkin yliampuva. Jätimme suosiolla Liechtensteinin pois Saksassa Neuschwansteinin linnalla vierailun jälkeen ja Slovenia tippui hieman myöhemmin suunnitelmista. Loppujen lopuksi ajelimme Saksasta ensin Itävallan läpi Sveitsiin, josta jatkoimme Italiaan ja vielä takaisin Itävaltaan.
 
linna5 (1 of 1)
 
1 264 ajettua kilometriä huikeissa maisemissa
Tarkoituksena oli nähdä paljon Alppeja, Dolomiitit, muutama upea järvi sekä linna. Tässä onnistuimme mielestäni hyvin ja vieläpä ihan kohtuullisissa kilometreissä sekä ajassa. Missään vaiheessa meillä ei ollut kiire minnekään, pysähdyimme lähes aina kun halusimme ja yövyimme vaikuttavissa maisemissa.

 
lopullinenreittiKohteet: Neuschwansteinin linna Saksassa – Yö Sveitsissä sekä ajaminen Maloja Pass tielle –
Yö Como järvellä sekä ajo pohjoista pitkin Bozeniin, visiitti Lago di Braiesilla – Itävalta, jossa kohteena Hallstattin kylä

 

Kun sanoin, että ‘pysähdyimme lähes aina kun halusimme’ tarkoittaa oikeastaan, että aina silloin kuin pystyimme. Makeimmat Alppitiet nimittäin eivät sisältäneet juurikaan näköalapaikkoja tai muitakaan pysähtymis mahdollisuuksia. Useat mielettömät kohteet jäivät kuvaamatta ja pojat varmasti pitelivät jo käsiä korvillaan viimeisenä päivänä kun minä tirauttelin kyyneleitä drone käsissäni. 😀

malpensapass (1 of 1)Maloja Pass – Sveitsi

 

Ajankohtana talvi ei välttämättä ole ideaalisin tilanne nähdä upeita Alppiteitä, sillä suurin osa mutkittelevista teistä on turvallisuus syistä suljettuina. Me jouduimme jättämään muutaman upean kohteen väliin juuri tämän takia ja koko matkan ajan mietimmekin mikä ajankohta kesällä olisikaan paras tulla takaisin. Talviset Alppimaisemat ovat kuitenkin kaikessa komeudessaan niin häikäisevät, että tämänkään vuodenajan näkemistä en jättäisi väliin!
 
autolla (1 of 1)
 

Huomion arvoisia juttuja
– Vuokrasimme Hertzin auton epähuomiossa Rentalcars – sivustolta, joka siis on kuin autojen booking.com. Epähuomio etuliite siksi, että esimerkiksi heidän tarjoamat vakuutukset eivät ole päteviä Hertzin silmissä ja esimerkiksi kolarin sattuessa olisimme joutuneet maksamaan korjaukset itse Hertzille ja hakemaan Rental carsilta korvauksia jälkikäteen. “Jouduimme” ottamaan siis uuden vakuutuksen sitten vielä suoraan Hertziltä, välttyäksemme ikäviltä tilanteilta jos jotain olisi sattunut. Tämä epähuomio maksoin meille reippaan 170€:n lisähinnan ja alkuperäisen 360€ arvoisen viiden päivän autoilun loppusummaksi tuli Hertzin kassan kautta noin 580€. Joten, suosittelen vuokraamaan auton suoraan vuokrafirmalta.
Sekaannuksia oli myös ajokilometreissä, sillä Rental cars kertoi niiden olevan rajattomat, mutta Hertzin kojulla papereissa luki 2 500km. Sillä ei nyt meidän reissulla ollut väliä, mutta hyvin sekavaa informaatiota mielestäni.
– Itävaltaan pitää ostaa huoltoasemalta 9€:n tietullitarra auton tuulilasiin.
– Netti! Ennen tälläistä roadtrippailua kannattaa päivittää puhelinliittymä sellaiseksi, että sillä voi surffata netissä Euroopassa. Hotellien varaaminen ynnä muut navigoinnin epäselvyydet oli helppo tarkistaa puhelimella tienpäällä.
 
lumitie (1 of 1)
 
Paljonko maksoi viiden päivän roadtrip?
Lennot 150€ (Finnair)
Auto Ford Kuga 360€ + 220€ = 580€ eli noin 200€ / hlö (sisältäen kaksi kuskia, vakuutuksen molemmista firmoista sekä joitain ulkomaille ajamis maksuja)
Dieselit viideltä päivältä 130€ eli noin 43€ / hlö
Majoitukset neljältä yöltä henkeä kohden 202€ eli noin 50€ per yö
Kulut olivat siis 595€, johtuen auton lisäkustannuksista. Ilman sitä olisimme säästäneet melkoisen summan.
Ruokailuihin kului noin 30-50€ päivä riippuen maasta. Sveitsi oli kaikista maista ehdottomasti kallein ja perus pitsastakin maksoimme lounaalla suolaisen 16€ hinnan. Aamupalat kuuluivat jokaisen majoituksen hintaan, mikä säästi jo paljon.
 
ruoka (1 of 1)
 
Kokonaisuudessaan reissu oli erittäin onnistunut ja en malta odottaa jo seuraavaa kertaa näissä maisemissa. Aina ei tarvitse lähteä Alpeille laskettelun perässä, vaikka se sinne päin matkustamiseen mielletäänkin. Näimme suloisia pieniä Alppikyliä, jotka elivät laskettelukeskusten tuomalla volyymilla, mutta kaikista ihanimpia olivat kuitenkin ne unohdetuimmat pienet kylät.
 
alpit4 (1 of 1)

Seuraavissa jutuissa kerron roadtrippimme kohteista tarkemmin!
<3

 
meitalia (1 of 1)

Lue myös muut Alppi jutut:
Neuschwansteinin kuvankaunis linna
Henkeäsalpaavat Alpit & uskomaton Maloja Pass
Pohjois-Italian maisemareitillä kohti Bolzanoa
Keväinen Como järvi ja tie vesiputouksille
Talvinen Lago di Braies
Hallstattin lumoava kylä

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

WordPress › Error

The site is experiencing technical difficulties. Please check your site admin email inbox for instructions.