Bali

Pura Lempuyang temppelin kuvailluusio – Bali

Kun ensimmäisen kerran näin maagisen kuvan tytöstä seisomassa hindulaisten taivaanporttien edessä, olin aivan myyty. Taustalle piirtyi suuri tulivuoren siluetti ja koko taivas oli liukuvärjätty eri punan sävyistä. Tyttö, tulivuori sekä portit piirtyivät peilikuvana maahan, joka näytti suurelta vesialtaalta. Kuva tästä hetkestä oli samanaikaisesti todella taianomainen, että jumalallinen. Pystyin kuvittelemaan minkälaista on ollut kivuta tälle kukkulalle vuosisatoja sitten ja rukoilla jumalilta apua. Jumalten sekä demonien saarena tunnetun Balin historia on täynnä värikkäitä sekä mielenkiintoisia tarinoita entisajoilta. Balilaisten mielestä tulivuoret ovat jumalten asuinpaikkoja ja se osittain selittäisikin Pura Lempuyangin majesteetillisen rakennuspaikan. Tämä yksi Balin vanhimmista temppeleistä, Pura Lempuyang, on vielä tänäkin päivänä hyvin merkittävä paikka Balin Hinduille. Temppeleille keräännytään juhlistamaan erilaisia seremonioita ja sinne saatetaan matkustaa pitkänkin matkan päästä. Myös turistit matkustavat tälle pyhäkölle pitkänkin matkan päästä, mutta tietenkin aivan eri syistä. Jumalten saaren suosituimpien instagram kuvauspaikkojen joukkoon kuuluva Pura Lempuyangin portit ovat esteettisesti kuin karkkia silmille ja se tunnetaankin instagram-temppelinä.
 

Pura LempuyangIlluusio 

 

Pura LempuyangTodellisuus

 
Kun nyt monien vuosien jälkeen päädyin sattuman kaupalla takaisin Balille, päätin heti, että nämä portit haluan nähdä. Halusin päästä kiiruhtamaan temppelille auringonnousun aikaan sekä ihastelemaan aamuauringon värjäämiä vuoria. Kuinkas sitten kävikään paikan päällä todellisuudessa? Paikkahan oli täysin erilainen mitä olin kuvitellut, se rauha ja jumalallisuus oli melko kaukana. Sillä hetkellä, paikallisilla oli juuri käynnissä suuri festivaali ja koko temppelialue, oli juhlahumua täynnä. Uhrilahjoja, koristeita sekä kojuja.
 
Pura Lempuyang
 
Pura Lempuyang
 

puralempuyang (3)Temppeli alueet olivat todella kauniisti koristeltuja.

 
Perillä ylhäällä kuuluisat Pura Lempuyangin portit avautuivat näyttävästi Mount Agungille, paljastaen sen suuruuden ja mahdin. Mutta jotain oli silti pielessä. Ensimmäinen asia oli tietenkin se, että en nähnyt suurta vesiallasta. Toinen seikka taasen, että aurinko nousi aivan toisesta suunnasta, kuin olin päässäni sen kuvitellut. En antanut tässä vaiheessa pettymykseni vielä näkyä, sillä olimmehan juuri tehneet matkaa porteille Balin Canggusta noin kolmisen tuntia. Aloin päättäväisesti kuitenkin ottamaan kuvia ja ihmettelemään porttien välistä esiin piirtyvää vuorta. Olen aina ollut heikkona tulivuori näkymiin, joten pelkästään Agungin tuijottaminen aamun sarastuksessa oli minulle tarpeeksi päräyttävä juttu. Tuijotimme haltioituneina edessä aukeavaa maisemaa, kunnes kuulimme takaamme kysymyksen “Missä se peiliä pitelevä mies oikein on?”. Tässä vaiheessa kamera melkein tipahti käsistäni ja käännyin kiireesti tuon tuntemattoman tytön puoleen. Hän kertoi lukeneensa jostain, että peiliä hyväksi käyttäen, saadaan otettua komeat heijastus kuvat porttien edestä. Ja niinhän ne otettiin. Olinkin tullut kuvailluusion perässä kolmen tunnin päähän.
 

Pura LempuyangKuva illuusiota parhaimmillaan.
Hän otti kuvat kaikista halukkaista ja sai aikaan täydellisen heijastus illuusion.

 

Pura LempuyangTäydellinen heijastus ja epäsymmetria. Mutta, mitä jos tehdään kuvasta
pienellä manipulaatiolla symmetrinen? 

 

Pura LempuyangNopealla muokkauksella aikaan voi saada vaikkapa tällaisenkin otoksen paikalta.
Toki mielestäni kuvat epäsymmetrisenä ovat kauniimpia sekä mielenkiintoisempia.
Halusin kuitenkin  näillä kuvilla näyttää miten helposti pienellä manipulaatiolla saadaan aikaan aivan väärä illuusio.

 

En voi vieläkään uskoa todeksi, että yksi vaikuttavimmista näkemistäni kuvista onkin ollut koko ajan suurimmaksi osaksi silmälumetta. Silmälumetta ja kuvamanipulaatiota on internet tietenkin nykyään ihan täynnä, mutta silti se tuli niin yllätyksenä tästä kohteesta.
Saatan itsekin manipuloida tai muokata joitain yksityiskohtia kuvistani, mutta tässä mittakaavassa en ole nähnyt sen tapahtuvan. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun itse matkustin sokeasti instagramissa nähdyn kuvan perässä pitkän automatkan jonnekin, vain pettyäkseni. En pettynyt ihmismäärään, vaan kohteeseen itsessään. Jos minulle ei olisi rakentunut päähän sitä täydellistä kuvaa ja olisin mennyt temppeleille, en luultavasti olisi edes pettynyt. Nyt osasin vain enää nähdä suuren instagram pyhäkön, jossa muutama paikallinen oli seassa harjoittamassa uskontoaan.

 

Pura LempuyangPura Lempuyang

 
Pura Lempuyang
 
Muutama vinkki Pura Lempuyang temppeleille:
– Aamulla on rauhallisin hetki vierailulle.
– Muista jättää kolehtia.
– Pukeudu kunnioittavasti ja vuokraa tarvittaessa paikan päältä Sharong.
– Ei droneja.
 

Pura Lempuyang

 

puralempuyang (6)

 


puralempuyang (1)
Pohjois-Balin kauneutta.

 

puralempuyang (2)

 

Oletko sinä käynyt Pura Lempuyangilla? Vastasiko se sinun odotuksia?

23 Comments

  • Jenni

    En oikein tiedä mitä ajatella tästä nykyajan meiningistä, että on pakko saada täydellinen kuva instagramiin hinnalla millä hyvänsä. Tottakai itsekin kuvaan matkoilla, mutta jotenkin vierastan tuollaisia tiettyjä kohteita, jonne mennään _vaan_ ottamaan kuvia 😀 Tai jotain järjestettyjä kuvauskierroksia, jossa jonotetaan vuorotellen ottamaan kuvia…

    • Sandra

      No sepä.. 😅 Tää kohde oli jotenkin ihan liian sellainen.. Ei yhtään sitä mitä ajattelin. 😂

  • Anna / Muuttolintu.com

    Hahah tuttu tunne! Me käytiin täällä myös viime vuonna. Ensimmäisenä ihmettelin sitä, miten epäkunnioittavasti suurin osa instagrammaajista tuolla käyttäytyy – useimmissa kuvissa ihmisillä ei ole sarongia päällä… Sitten etsin jonkin aikaa kummissani sitä allasta. Ei löytynyt muuta kuin pieni kuralätäkkö maasta, ja ihmettelin, että eihän se se voi olla. Siellä sitten makasin kuralätäkön edessä yrittäen saada sitä heijastusta aikaan. 😀 Kunnes bongattiin jotkut ottamassa kuvia peilin kanssa, ja koin ahaa-elämyksen. Olihan se jäätävä pettymys, vaikka nyt jo naurattaa. Tuohon temppelialueeseen olisi ollut kiva tutustua enemmänkin, mutta itse olin kipeänä ja se olisi vaatinut kuulemma tuhottomasti rappusia. Onhan tuo instagram -matkailu ilmiönä vähän häiritsevä, että matkustetaan paikkoihin lähestulkoon vain tietyn kuvan takia. Tätä en voinut itse vastustaa, koska onhan tuolta ihmiset onnistuneet saamaan aika huikeita kuvia, ja kuvaillaanhan tuota muutenkin näkemisen arvoiseksi temppeliksi. Mutta jos olisin tiennyt totuuden ennen matkaa, olisin skipannut!

    • Sandra

      😀 Meille on käynyt ihan samat sitten. Olisi pitänyt jutella tästäkin ennen meidän sinne menoa! 😀 Temppeleillä oli meidän vieraillessa menossa jokin seremonia, joten sen kierteleminen jäi kokonaan. Ei viitsitty tunkea nokkaamme enää yhtään pidemmälle! 😀

      • VEERAPIRITA / Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa -matkablogi

        Ohoh, olisin minäkin näköjään tullut tänne illuusion perässä. Mulla meni ajatukset tästä temppelistä ihan uusiksi ja tulevaisuudessa katson kuvia ihan eri näkökulmasta kyseisestä paikasta. En oikein tiedä mitä mieltä oon tästä instagramin aiheuttamasta ilmiöstä, kun jotkut voivat nähdä erittäinkin paljon vaivaa johonkin kuvaan ja sitten lopputulos ei ole lähellekään todellisuutta. 😀 Toi on tosi harmillista mitä Anna kirjoitti ylemmä, että instagrammaajat eivät kunnioita paikallista kulttuuria esim pukeutumisen suhteen tuolla.

    • Sanni/Revontulia repussa

      Tosi hyvä, että kirjoitit tän ja avasit jälleen yhtä totuutta täydellisten instagram-kuvien takaa. Näitä “paljastuksia” on alettu jonkin verran somessa tehdä… Toivottavasti Instagram muuttuu joskus taas aidommaksi, onhan tuo ihan hölmön hommaa, peilit ja kaikki 😄 Nätin näköinen paikka kyllä muutoin 😊

  • Miss Mureena

    Wau!
    Kiitos tästä! On takuulla kiinnostavin blogipostaus pitkiin aikoihin! Manipulointiin olen törmännyt toki hieman pienemmissä merkeissä, mutta tämä oli kyllä jännä kuulla. Aloin vain miettimään, mitä kaikkea muutakin säädetään. Toki itse kuvaajana määrittää kuvakulman ja rajauksen kautta monia asioita kuviin tai niistä pois ja toki tämäkin on ”kekseliäisyyttä”…mutta mainosmaailma on sitä, usein. Siloiteltua todellisuutta ja illuusioita.

    • Sandra

      Kiitos! 🙂 Tätäpä tämä kohde juurikin on. :/ Yleensä vaan jotenkin tällaiset pyhät paikat on itselle ollut melko rauhaisia ja autenttisia. Täällä sitä ei ollut.

  • Eeva / Eevagamunda-blogi

    Tosi kiinnostava postaus! Oon kyllä tästä vähän pöyristynyt (vaikken ihan sinisilmäinen Instagramin käyttäjä olekaan). Tuolta temppeliltä otetut kuvat ovat tuttu näky Instagramissa ja olen aina ihaillut paikkaa. Pöh.

    Myönnän, että olen sillä tavalla osa Instagram-kuvaushulluutta, että olen joskus itsekin jonottanut vuoroa suositussa kuvauspaikassa (kuten Barcelonan Park Guellissa), mutta en ole kuvia manipuloinut. En tiedä, mitä ajatella. Miksi esimerkiksi antaisin blogissani matkavinkkejä paikkoihin, jotka eivät ole todellisia? Ketä se palvelee?

    • Sandra

      Kukapa meistä ei joskus olisi tuohon langennut. 🙂 Ja joo, varsinkin jos johonkin kohteeseen ihmistä neuvoo, niin se kuvien manipulointi ei oikein enää palvele tarkoitusta. 😀 Tällainen manipulointi mitä tuolla tapahtuu, on jotenkin jäätävää.

  • Miraorvokki/Pöndekengissä

    Kääk! Instagram-temppeli sanana nosti kyllä “niskavillat” pystyyn! Todella hyvä postaus ja todella mielenkiintoinen juttu, niin hyvässä kuin pahassa. En tule luultavasti koskaan vierailemaan kyseisellä temppelillä, mutta aihe oli kyllä erittäin kiinnostava. Hyvät huomiot myös nuo, ettei paikalle saa tuoda droneja ja asu pitää olla kunnioittava. Tämän asuun liittyvän faktan pitäisi olla itsestään selvää, mutta näin ei kyllä usein valitettavasti ole, joten hyvä, että siitä muistutellaan kanssaihmisiä. 🙂

    • Sandra

      Jep! Se on kunnon sana monsteri! 😀 Tällaisista paikoista saisi oikein kunnon juttusarjan tehtyä jos haluaisi! 😀 Ja jep, luulisi tuollaisen kunnioittavan pukeutumisen olevan itsestään selvä asia..

  • Jenni | Boarding Time

    Niin hyvä kun kirjoitit tästä. 👍🏽
    Mä en kestä ollenkaan nykyään näitä ”kaikki käyvät ottamassa täydellisen ig-kuvan juuri täällä” -paikkoja. Hyvä esimerkki oli myös Marina Bay Sandsin infinity pool, aivan kaamee mesta mun mielestä.
    Toivottavasti kehitys menisi luonnollisenpaan suuntaan, ja ainakin itse tykkään aidoista kuvista aidoilla väreillä, sulla on ollu niin ihana ote just tähän. Kiitos siitä, erittäin virkistävää. 💚🌿

    • Sandra

      Kiitos Jenni! 🙂 Nämä kohteet on melko kyllästyttäviä. En todella tiedä mitä päässäni liikkui silloin.. Varmaan vaan ajatus tulivuoresta ja auringonnoususta. 😀 Hehe, tuo Marina Bay Sands.. 😀 Me oltiin siellä jokunen vuosi sitten ja itselle se oli niin siisti kokemus! 😀

  • Lilja Lumilla

    Siis APUA miten harhaanjohtavaa!! Kovasti olen tuota paikkaa Instagramista ihaillut, mutta itse en tuolla Balilla ollessani käynyt – ehkä en sitten jäänytkään niin paljosta paitsi. En kyllä nyt vieläkään ihan ymmärtänyt, että mihin se peili laitetaan ja miten sillä saa aikaan noin hyvää jälkeä?! Vau! Sulla on kyllä myös photoshoptaidot hallussa!

    • Sandra

      Tuo oli kyllä melkoisen harhaanjohtavaa! 😀 Peili laitetaan kännykkäkameran linssin alle. Siinä joku temppelin henkilökuntaan kuuluva mies kuvaili sillä tekniikalla kaikkien halukkaiden kuvat! 😀 Olin niin hämmästynyt tästä.. niiin hämmästynyt. 😀

  • Katja/jumalainenseikkailu

    Tulee jotenkin ällöttävä olo ja kaikesta eniten siitä, että puhutaan Instagram-temppelistä. Mitä se kertoo nykyajan ihmisistä? Että toisten pyhä paikka on valjastettu täydellisten kuvien ottoon? En käytä juurikaan itse Instagramia, toki blogillani sellainen on “pakon edessä”, mutta muuten se ei minua oikein inspiroi. En ole ikinä ymmärtänyt, miksi inspiroituisin muiden kuvien takia matkalle jonnekin, kun minulla on omatkin aivot, joilla voin tehdä päätöksiä 😀
    Tuli mieleeni tästä tarinat Santorinista, josta kirjoitinkin blogiini. Siellä turistit kiipeilevät paikallisten talojen päälle ja kirkkojen katolle sen täydellisen kuvan perässä. Kukaan ei kysy, mitä mieltä paikalliset ovat tästä…

    • Sandra

      Se on sanana ihan kammottava, mutta tuolla se oli melko osuva. Itse inspiroidun useasti muiden kuvista. Tällaisesta massatuotetusta en inspiroidu, mutta muuten saatan kyllä. Löydän välillä myös paljon uusia ideoita kivoihin kuviin katselemalla muiden otoksia. En siis tarkoita matkimista ja samaan kohteeseen juuri sen kuvan takia matkustamista. 😀 Pitääpä käydä lukaisemassa sun Santorini juttu. 🙂

  • Heli / Drama On The Road

    Tää on kyllä oikeasti jo järkyttävää. Ikään kuin nuo paikat eivät olisi tarpeeksi kauniita jo valmiiksi, pitääkö kaikki vetää vieläkin kauniimmaksi aivan övereillä tavoilla? Hyvä, että kirjoitit tästä, jotta ihmiset oikeasti ymmärtäisivät mitä on monien luonnottoman upeiden instakuvien takana!

  • Periaatteen Nainen

    Tämä kyllä jotenkin kuvaa hyvin modernia matkailua 😀
    En osaa paheksua tätä suuntaan enkä toiseen; visuaalisena kuvien rakastajana ymmärrän, että kauniit kuvat ovat joskus itsetarkoitus, ja luulen, että tästä hyötyvät paikallisetkin. Mutta onhan se toki koomista.
    Itse rakastan kaikkia uskonnollisia juhlia, joten olisin innoissani kojuista ja koristeluista 🙂

  • Marttiina | Onioni.fi

    Hyvä kirjoitus! Me ei käyty tuolla Balin reissulla, mutta tuntuu, että Balilla ylipäätään on monta paikkaa, jossa juostaan täydellisten Insta-kuvien/Insta-loman perässä. Ahdistava ilmiö kaiken kaikkiaan. Ja näitähän kyllä riittää Lontoon Notting Hillin taloista aina sinne Balille saakka. Tykkään itsekin kauniista kuvista, mutta rajansa kaikella.

  • Sateenmuru

    Ooh, nykyaika! Hauska postaus, mutta sen taustamekanismit eivät ehkä niinkään. Olen paljon miettinyt viime aikoina matkailua ja Instagramia, ja sitä miten meistä matkaajista on jotenkin tullut eri maiden ja matkakohteiden minimarkkinoijia – vaikkemme siis edes yhteistöiden tai muiden kaupallisten intressien kanssa matkassa olisikaan – kun näemme niin paljon vaivaa sen täydellisen auringonlaskukuvan ja vesiheijastuksien eteen. Toisaalta, olin positiivisesti yllättynyt, että ihmiset eivät ole copy-peistanneet taustan tulivuorta vähän symmertrisemmin vielä tuohon kehysten väliin! :O

  • Chrsiat

    Minä olen kuvitellut muiden tavoin, että temppelin edessä on vesiallas ja haaveillut pääsystä tuonne. Toisaalta Bali on jo jonkin aikaa ollut yäk- listallani, kun instagram tuuttaa samoista paikoista Balilla poseerauskuvia. En ole Balilla käynyt, mutta alkaa tuntua siltä, että sinne mennään jopa vain kuvien ja trendikkyyden vuoksi, ei siksi että oltaisi kiinnostunut Balin kulttuurista.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

WordPress › Error

The site is experiencing technical difficulties. Please check your site admin email inbox for instructions.