
Lumoava Istanbul
Päätimme jo kesällä Espanjan matkan jälkeen, että meidän on vielä syksyllä päästävä lomalle yhdessä. Eihän siinä mennyt aikaakaan kun liput Istanbulin ihmeelliseen maailmaan oli jo takataskussa ja matkan odottaminen sai alkaa! Turkissa vallinneet levottomuudet meinasivat jo pilata matkamme, mutta onneksi päätimme kuitenkin lähteä.
Matkaan lähdimme Turkish Airlinesin koneella ja liput kustantivat noin 160€ / hlö. Hintaan kuuluu ruoka ja 30kg edestä roinaa, joten aika hyvä diili verattuna muihin yhtiöihin euroopankin alueella (esim. finnairin tunninkin pidemmät lennot eivät sisällä ruokia ja lennot kalliimpia).
Istanbulin kentällä kannattaa varautua kunnon jonotteluun passinleimaus paikalla. Meidän kiemurtelu siellä kesti noin 20minuuttia.
Ei voi antaa kuin pelkkiä plussia Turkish Airlinesille. Ruoka ja palvelu oli todella hyvää.
Hotelli valikoitui pitkän pohdinnan jälkeen Sultanahmetin vanhasta kaupungista. Halusimme olla lähellä kaikkia nähtävyyksiä ja muutenkin viihdymme enemmän vanhoissa historiallisissa maisemissa. Sultanahmetin alue oli nappi valinta asuinalueeksi, sopivasti elämää ympärillä kokoajan.
Siesta Hotel oli hinnaltaan alle 50€uroa yöltä ja Istanbulin hotellitarjontaan nähden perus hintainen, sijainniltaan aivan erinomainen sekä siisteydeltään hyvä. Huoneen hintaan kuului niukahko aamupala. Seinät tuntuivat olevan paperia ja yöllä naapureiden tulo kuului välillä hyvinkin selvästi.
Istanbulissa on moskeijoita noin joka toisessa tai viimeistään kolmannessa korttelissa, joten aamuyön rukouskutsun kuulemiselta on mahdotonta välttyä.
Huoneen näkymät ikkunasta – Little Hagia Sophia
Hotellin kattoterassilta näkyy Siniselle Moskeijalle
On the Asian side
Aasian puolelle pääsi monestakin satamasta ympäri Istanbulia. Meidän valinnaksi osui Eminönün satama vanhan kaupungin eteläpuolelta. Kyyti Aasian satamaan nimeltä Kadiköy kustanti 4TL (1,20€) suuntaansa ja kesti noin 20minuuttia.
Laivat lähtivat noin 20minuutin välein
Aasian puolelle emme oikeastaan olleet menossa katsomaan mitään nähtävyyttä. Oli hieman epävakainen sää ja päätettiin vain lähteä extemporee kahville sinne, koska liikkuminen oli tehty helpoksi ja halvaksi.
Löysimme nopeasti satamasta tien muun turistivirtamassan mukana syvemmälle kaupunkiin ja pääsimme suoraan ostosparatiisihelvetin sydämmeen Modaan! 😀 Se on uusmuodikas hipsterialue, josta siis löytyi paljon perus halpaa turisti höttöä, kahviloita, uusia vaateliikkeitä, vanhoja antiikkikauppoja sekä kaikkea tältä väliltä.
Yleistä Istanbulista
Istanbulissa liikkuminen on hyvin helppoa jos saat käsiisi hyvän kartan kaupungista. Yleisten kulkuvälineiden kartatkin kannattaa itselleen haalia, koska se helpottaa kaukaisemmille paikoille pääsyä paljon.
Istanbulia on hyvin vaikea kuvailla tai selittää.. Kaupunki täytyy kokea ja nähdä itse.
Kaupunki on täynnä historiaa monesta eri kulttuurista ja kaiken näkemänsä sulattamiseen menee aikansa. Vastaavanlaista ei ole hetkeen tullut koettua.
Suuri Basaari on yksi ehdoton nähtävyys Istabulissa. Basaari käsittää noin 1200kauppaa ja se on kokonaan katettua katualuetta.
Yksi basaarin sisäänkäynneistä
Sateisena lauantai iltana pyörähdimme yhdessä Istanbulin monista isoista ostoskeskuksista Istanbul Cevahirissa. Se sijaitsee noin 9kilometrin päässä vanhastakaupungista ja seikkailimme kohteeseen tram + metro yhdistelmällä. Itsekin meinasimme eksyä matkalla, mutta onneksi vanhemmat paikalliset herrat auttoivat meidät oikeille suunnille taas 🙂
Vinkkejä matkaan:
- Taksi matka lentokentältä Sultanahmetiin iltapäivä ruuhkan aikaan maksaa noin 50TL (n.15€).
- Jokaiseen museoon / nähtävyyteen kannattaa suunnata heti aukeamisen aikaan.
- Suuri Basaari on suljettu sunnuntaisin.
- Tinkaaminen kannattaa ottaa haltuun
- Eminönün alueelta löytyy maustebasaari ja Sinisen Moskeijan vierestä pieni kävelykatu, jonka varrella on pieniä basaari putiikkeja
- Jotkin matkanjärjestäjät myyvät päivän paketteja useisiin nähtävyyksiin, mutta hellepäivälle ei kannata varata kuin esimerkiksi yksi nähtävyys kierrettäväksi.
- Metrot + Tram-junat + jotkin laivat maksavat 4TL aina yhteen suuntaan. Eli oli kyse 500metristä tai 4kilometristä niin maksat aina vaihtopisteeseen asti sen 4TL. Matkustuskortti on kuulemma kätevä ja halvempi kuin yksittäisliput, mutta pysäkeillä tällä kertaa oli vain kertalippu ostomasiinat toiminnassa eikä matkakortin osto toiminut :/
- Sultanahmetista pääsee noin tunnissa tramilla + metrolla Atatürkin kansainväliselle lentokentälle.
- Vanhasta kaupungista löytyy Akbiyik Cd niminen katu, jonka varrelta löytyy paljon hyviä ruokapaikkoja.
- Tripadvisor antaa myös todella hyviä vinkkejä ruokailunsuhteen
- Hintataso on melko halpa suomalaiselle niin ruoan suhteen kuin ostostenkin tekemiseen. Ravintola lasku jää kahdelta hengeltä alle 30€uroon, vaikka söisi alkupalatkin ja joisi esimerkiksi myös viini lasillisen hienomman ruokailun yhteydessä
Parhaimmat lounasmaisemat hetkeen 😉
Lue myös Istanbulin nähtävyyksistä:
Topkapin palatsi
Hagia Sophia
Sininen Moskeija

