Korkeanpaikankammoisen pahin painajainen, Okatse kanjoni

Matkaa uuteen maahan ei ikinä oikeastaan pysty ennakkoon suunnittelemaan aivan tarkasti. Spontaanisti matkoilla eteneminen, karttojen jatkuva tutkiminen sekä kokemuksien netistä selaaminen on vienyt meitä mitä ihmeellisimpiin kohteisiin, tuurin sekä sattumuksien kautta. Viime aikoina yhä useammin tavalliseltakin kuulostavat matkat ovat muuttuneet seikkailuiksi, joita etukäteen en villeimmissä unissanikaan olisi voinut suunnitella. Georgiassa näin kävi päivittäin.
Turistisempien paikkojen lisäksi, spontaanit suunnan muutokset veivät meitä myös kohteisiin, joiden olemassaolo näytti unohtuneen monilta jo ajat sitten.

Yksi tällainen unohdetun oloinen kohde oli 16 kilometriä pitkä Okatse kanjoni. Syvimmillään 50 metriäkin syvä kanjoni ei ole ehkä se parhain päiväretki valinta korkeanpaikankammoisille ja semi-kammoisille se sopii jotenkuten. Paikkapaikoin kaiteista tiukasti puristaminen sekä katseen horisonttiin naulitseminen oli ainoa selviytymiskeino, jos mieli selvitä tämän 800 metriä pitkän reitin kunnialla loppuun asti.

Okatse kanjoni sijaitsee muutaman kilometrin päässä turistikeskuksesta, josta liput Okatse kanjonille myös ostetaan. Keskukselta Okatselle voi edetä kahdella eri tapaa, kävellen tai vuokratulla jeepillä. Me vuokrasimme jeepin kuskin kera ja lähdimme kohti kanjonia. Jeeppi-matka oli jälleen yksi elämäni epätasaisimmista ja sormeni eivät taaskaan riitä laskemaan niitä kertoja, kun luulin, että tähän taas kuoltaisiin. Tai jos en luullut että me kuolemme, niin pelkäsin tiellä harhailevien pienien possujen puolesta. Yhteinen kieli kuskin kanssa puuttui täysin, mutta eipä tuohon matkaan nyt niin paljoa sanoja tarvittukaan. Mitä nyt muutama sana kohteesta olisi ollut kiva ja Juhakin taisi yrittää kertoa halukkuutensa päästä varmistamaan pikkupossujen turvallisen kotiinpääsyn kuskin tööttäilyn, sekä kaahaamisen lomassa. Ikuisuudelta kestävän ajomatkan päätteeksi pääsimme perille kanjonille ja retken seuraava jännittävä osa sai alkunsa.

Ensimmäiset askeleet teräksiselle sillalle ovat helpoimmat. Jännitys sekä pelko hiipivät hiljalleen ajatuksiin vasta ensimmäisen kulman takana. Sen jälkeen pelkoa ei saa enää pois. Jännitys muuttuu hyvin nopeasti vähän hysteerisemmäksi naurun yritykseksi, enkä oikeastaan pysty hetken päästä hillitsemään itseäni. Kanjonia pitkin humiseva tuuli yllättää ensimmäisellä kerralla. Miten tämä silta voikaan heilua näin paljon? Vankan näköiset vaijerit näyttävät hetken ajan silmissäni kovin rispaantuneilta ja siltakin vähän ajansyömältä. Tulee mieleen ihan Sri Lankalla kokemani pelko Sigiriyalle kiivetessä. Jatkamme kuitenkin eteenpäin Topiaksen johdolla, häntä ei korkeanpaikankammo vaivaa. Juha ja minä taidamme olla tämän reissun heikoimmat lenkit. Sillalla ei meidän onneksemme ole montaakaan muuta ihmistä, ja omaan tahtiin eteneminen (pakokauhuisilla askeleilla) onnistuu nopeasti. Eihän tämä ikuisuutta voi kestää. Kulman takaa pilkottaa ylös johtavat rappuset, jonka jälkeen silta muuttuu viidakkopoluksi. Selvisimme.

Polun päästä laskeudumme jälleen alemmaksi ja näemme muita ihmisiä. Georgialainen perhe on tullut viettämään lauantaista vapaapäivää kanjonille koko perheen voimin. Kävelemme hitaasti, mutta varmoin askelein kohti kanjonin näköalapaikkaa. Muutaman vaijerin päässä roikkuva teräksinen levike näyttää helpommalta valloitettavalta, kuin sitten loppujen lopuks onkaan. Pääsen kerran sen päähän, mutta Topias joutuu hoitamaan kuvaamisen. Peräännymme Juhan kanssa lähemmäksi kanjonin reunustaa ja istahdamme penkille ihmettelemään miten tämä kompleksi voikaan kestää ilmassa.
Näkymät näköalapaikalta ovat tavattoman kauniit, jos niitä vain reunalle uskaltaa ihastelemaan.

Takaisin autolla, kuski kertoo meille jotain vesiputouksesta. Kielimuurista johtuen emme ikinä saa selville, mitä hän yrittää kertoa, mutta jollain tavalla se liittyy putouksiin. Ajattelemme, että ehkä siellä ei ole vettä ja tyydymme suosiolla jättämään sen väliin. Paluumatka keskukselle sujuu jo helpommin, kun kuolemanpelkokin on unohtunut kanjonin reunalle. Possutkin ovat jo hävinneet tööttäävän jeepin tieltä kauas pois.

Nice to know:

Sisäänpääsy: 15 laria eli noin 5€
Kanjonille pääsee joko kävellen tai jeepillä. Omalla autolla en suosittele.
Yhdensuuntainen kävelymatka Visitor Centeriltä on noin 2 kilometriä vaihtelevassa maastossa.
Perillä ei ollut ainakaan tänä keväänä (2018) mahdollisuutta ostaa vettä, kuin vasta kanjonin päässä.
Edestakainen jeeppi kyyti maksaa 30-40 laria eli 10-15€.
Okatse kanjoni sijaitsee Kutaisista 45 km päässä ja Tblisistä 287 km päässä.
Okatse kanjonin vierailuun kannattaa yhdistää myös käynnit Martvilin puistossa sekä Promotheus luolassa.