Kohti tulivuorta – Mount Rinjani, Summit 3 726m
Mount Rinjani kokemuksia, kohti huikeita maisemia.
Osa blogin kuvista on Viljamin ottamia. Hän sai tallennettua kamerallaan aivan mahtavia tunnelmia kiipeämisen aikana. Jopa silloin, kun minä en enään pystynyt.
About that volcano
Edelleenkin aktiivinen, Indonesian toiseksi korkein tulivuori Mount Rinjani, saatiin valloittettua 10.09.2016. Vuorelle trekkaaminen oli yksi kolmen vuoden takaisista unelmistani ja ehkäpä yksi kaikkein hulluimmista ideoistani ikinä. Tulivuori sijaitsee Lombokin saarella ja on sen hallitseva maamerkki. Viimeisin purkaus oli vuonna 2015 ja vain kuukausi sitten, kohosi kraaterista pieniä savupilviä suuremmat tuprahdukset. (Edit 30.09.2016 Vain muutama päivä sitten vuorella tapahtui purkaus ja alueelta evakuoitiin ihmisiä)
(Edit Lombokilla tapahtuneiden maanjäristysten takia Rinjani oli suljettu lähes vuoden ajan 2018-2019 aikana.)
Rinjani lentokoneesta
Green Rinjani Trekking Company
Green Rinjanin 2D 1N paketti maksoi Deluxe versiona 220 USD (eli noin 195€). Deluxen ja Standardin hinta erot eivät olleet kovinkaan suuret, joten varmuuden vuoksi valitsimme deluxen. Naposteltavia ja juomia enemmän (mm. ”kylmä” bintang basecampissa :D), pienempi ryhmä, retkijakkarat sekä paremmat patjat. Maksu sisälsi aivan kaiken kolmeksi päiväksi kyyteineen, ruokineen, majoituksineen, oppaineen sekä porttereineen.
Hintaan kuuluvia hotelli vaihtoehtoja löytyi muutamia yhtiön nettisivujen kautta ja yksi vaihtoehdoista (Senaru Lodge) oli saatavilla 50USD extra hintaan. Alunperin olimme varanneet juuri tämän hienon hotellin, mutta jostain syystä varaus ei ollut paikan päällä mennyt perille asti ja majoituimme sittenkin hintaan kuulavassa Pondok Senarussa. Green Rinjanin porukka huolehti meistä koko trekin ajan todella ammattimaisesti ja kaikki toimi paremmin kuin osasimme kuvitellakkaan. Sen eron huomasimme myöskin, että meidät haettiin paremmilla autoilla vuorelle ja muiden firmojen porukkaa istui lava-autojen lavoilla. Sekin on mukava tapa matkustaa, mutta ainakin tuon trekkaamisen jälkeen osasimme arvostaa ilmastointia ja penkkejä ajomatkan ajan.
Nettisivut: http://www.greenrinjani.com/ , parhaiten yhteyden saa Whatsappissa : +62 819 1603 0327
Rinjanin trekkaus season on huhtikuusta joulukuuhun, jonka jälkeen alkaa muutaman kuuukauden sadekausi.
Oppaamme Adi
Mount Rinjani kokemuksia | Day 1
Ensimmäisenä päivänä meidät haettiin Lombokin lentokentältä, josta automatka Senaruun kesti noin kolme tuntia. Senarussa meitä odotti iloinen tiimi Green Rinjanilaisia ja saimme heti ensimmäisenä virvokkeet, banana pancaket sekä fried riset naaman eteen. Ruokailun jälkeen kävimme läpi seuraavan päivän aikataulun ja meidät heitettiin hotellillemme. Oppaamme Adi esitti meille ohjelman hyvin rautaisella ja ammattimaisella otteella, onhan hänellä jo kymmenen vuoden kokemus oppaana Rinjanilla.
Palaveri hommia
Yö Senarussa vietettiin Pondok Senaru nimisessä hotellissa. Hotelli oli ihan perus hyvä ja tarjosi lepakoiden sekä apinoiden yöllisestä melusta huolimatta melko levolliset yöunet. Maisemat Senarussa ovat mielettömät,
koska luonto on todella vehreää ja joka puolelta voi nähdä Mount Rinjanin huipun.
Mukavat näkymät viidakkoon
Kävimme uintiretkellä viereisessä Senaru Lodgessa, johon alunperin oltiin varaus tehtykkin.
Mount Rinjani kokemuksia | Day 2
Herätyskellot soivat kuuden aikoihin aamulla ja tunnelma oli hyvin odottavainen.
Aamupalan jälkeen matka kohti Sembalunin kylää alkoi. Portterit olivat menneet jo etukäteen aloittamaan matkaa ylemmäs ja me oppaan kanssa tulimme aamun sarastaessa perässä. Noin tunnin ajomatkan päästä pysähdyimme ensimmäisenä Rinjanin ”rekisteröinti” pisteelle, jossa kirjoitimme tietomme ylös ja saimme sisäänpääsyliput alueelle. Trekin hintaan kuului tuokin 150 000rp:n ilo (n.9€).
Rekisteröinti piste
Sembalun lawangissa loimme vielä katseen asfalttiin ja coca cola standeihin ja matkamme kohti vuorta alkoi 1051 metristä. Alkumatka oli melko tasaista, heinikkoista ja loivaa savanni maastoa peltojen keskellä. Matkalla lähinnä naureskelimme auringon porottaessa takaraivoa.
Lähtö tunnelmissa
Vielä naurattaa
Ensimmäiseen pysähdykseen (POS1 Pemantauan) oli noin tunnin kävelymatka ja siinä vaiheessa korkeus metrejä oli kertynyt 1300m. Tasaisen tappavaa tahtia tepsuttelimme eteenpäin kohti lounas paikkaa, jonne meidän saapuessamme olikin jo kerääntynyt kymmenkunta nälkäistä taapertajaa. Paikka oli POS2 (Tengengean) ja se sijaitsee 1500 metrissä. Tässä vaiheessa saimme kopin porttereista, jotka valmistivat aivan mielettömän maukkaan ja ravitsevan aterian keskellä ei yhtikäs mitään. Tauko kesti noin tunnin ajan.
Savanni osuudelta
Portterit valmistamassa ruokaa
Mie goreng, kanaa, tempeä ja tofua keskellä viidakkoa 🙂
Hyvillä fiiliksillä lähdössä jatkamaan
Pilviä kohti
Jähmettynyt laava virta
Lepo hetki
POS3 1800 metrissä (Pada Balong) oli juuri ennen jyrkintä nousua ja siinä vaiheessa alkoi meikäläisiäkin ja vähän puhalluttaa. Tuleva koitos kohti sorajuurakkoista nousua näytti aivan kamalalta. Positiivista yleis fiilistä pidettiin yllä Viljamin vinkkaamilla Sokeriglukoosi tableteilla, eli Siripireillä. Tasaisesti nautittuna sokeriglukoosi tabletit olivat oiva apu jaksamiseen ja antavat pieniä spurtteja mielelle ja keholle. Aina kun v*tutti, nappasimme sokeria naamaan.
POS 3
Viimeinen nousu ennen basecampia oli kolmen etapin verran kiipeämistä ja jokainen näistä kesti noin tunnin. Tämä oli ehdottomasti kaikista rankin ekan päivän osuuksista ja sai meidät useaan kertaan kaivamaan siripirejä taskun pohjalta. Toisen osuuden jälkeen sora vaan lipsui jalkojen alta ja puuskuttelu taukoja tuli vietettyä jo reilusti enemmän. Puolessa välissä matkaa kaivoin mp3:sen taskusta ja tsemppasin itseni ylös musiikin avulla.
Jopa parista tuhannesta metristä voi löytää paikallisia pieniä yrityksiä 😀
Pilvimassat ohitettu ja basecamp lähestymässä
Saavuimme noin 16:00 Basecampiin (Sembalun Crater Rim) 2639metriin. Maisemat olivat taianomaiset ja ilma selkeästi jo ohuempi ja viileämpi. Muutamia metrejä leveä kaistale pilvien yläpuolella oli jo täynnä pieniä teltta leirejä. Fiilistelyjen jälkeen saimme taas maittavat iltapalat portterien taikomina ja iloinen nauru raikasi pitkin leiripaikkoja.
Basecamp – Sembalun Crater Rim
Wanders and warriors
Vessa teltta
Vahvat portterit kantamassa leirintä kamppeita
Auringon laskiessa ilmakin kylmeni radikaalisti ja repusta oli kaivettava lämmintä vaatetusta. Tässä vaiheessa olin hyvinkin onnellinen, kaikista niistä mukamas turhista kiloista, joita olin repussani trekkiä varten suomesta kantanut. Olisin jäätynyt ilman niitä! Pidimme vielä Adin kanssa seuraavaa päivää varten palaverin ja painuimme telttoihin nukkumaan jo seitsemän aikaan illalla. Ensimmäisen päivän trekkaus kesti ruokailuineen ja stoppeineen kaikkiaan noin 8 tuntia.
Teltta sisältä
Mount Rinjani kokemuksia | Day 3
Kello herätti meidät 02.00 ja saimme kevyet aamupalat basecampissa. Aamuyö oli todella kylmä ja teltassa hieman huonosti nukutun yön jälkeen fiiliksiä oli tosiaan tsekkailtava useaan otteeseen. Topias sai hieman vuoristotaudin oireita, eikä uskaltanut lähteä viimeiselle osuudelle. Hän jäi lepäämään ja huoltamaan itseään basecamppiin.
Viljamin kanssa pohdittiin hetki jäätäisiinkö mekin, mutta Topiaksen ollessa kuitenkin ihan järissään, päätimme lähteä kohti Mt. Rinjanin huippua.
Puoli kolmen tunnelmat olivat jännittyneet, kylmät sekä väsyneet. Pimeässä pystyimme näkemään ainoastaan välkehteleviä taskulamppujen valokehiä, jotka ylempänä rinteessä katosivat kiemurellen yön pimeyteen. Tasainen kimmeltävä letka eteni eri tahtiin eri kuntoisten trekkaajien saattamana ja huomasimme hyvin nopeasti tämän seuraavan kolme tuntisen urakan tulevan olemaan meillekkin hyvin rankka.
Viimeinen pätkä 2639metristä 3726metriin rakentui myöskin kolmesta osasta, joista jokainen oli noin tunnin mittainen. Ensimmäinen näistä oli todella jyrkkä juurakko / kallio hiekka osuus ja tämän osuuden ensimetreillä olin jo varma, että tulisin luovuttamaan. Siripireillä, Viljamin tsemppauksella ja omalla hiljais ololla pääsin ylöspäin.
Toinen osuus sivusi kraatterin reunaa ja oli ajoittain tasaistakin loivasti nousevaa soralla kävelyä, tämä osuus oli selkeästi helpompi, mutta hyvin pitkä ja siksi raskas. Vaikka valoa ei ollut otsalamppuja ja tähtiä enempää, pystyin silti tuntemaan ja aistimaan tulivuoren kraatterin läheisyyden oikealla puolellani. Näistä korkeuksista alaspäin katseleminen tuntui hurjalta, varsinkin kun joka toiselta askeleelta valui aina sorassa hieman alaspäin.
Viimeinen osuus oli jo aivan toiselta planeetalta ja olin aivan TÄYSIN varma, etten tule ikinä pääsemään ylös asti. Rinne jatkui nyt lähestulkoon kohtisuoraa ylöspäin ja maasto oli muuttunut isommiksi kivenlohkareiksi ja soraksi. Kaksi askelta eteen ja puolitoista välillä taaksepäin. Sitä se oli koko tunnin ajan. Joka kerta kun luulin jo näkeväni vuoren huipun, nousi jostain näkökenttääni ”uusi” huippu taskulamppuvalojen saattelemana.
Juuri kun olin luovuttamassa Adi tarjosi kätensä ja sanoi, ettei nyt ollut aika luovuttaa ja että auringonnousu ylhäältä oli nähtävä! Tartuin Adia kädestä ja yhdessä lähdimme kohti viimeisen tunnin koitosta. Kerkesin käymään kaikki maailman tunneskaalat läpi tuon nousun aikana ja en varmasti ole ikinä ollut noin valmis luovuttamaan kesken. Muistan loppuikäni Viljamin yritykset piristää ja tsempata minua ja kysymyksen, ”Sirautitko millon viimeeksi?” 😀 Siripiriä kului monta kappalatte tällä osuudella.
Mount Rinjani
Loppujen lopuksi tuo maailmani rankin reissu oli saamassa huipennuksensa ja vuoren laki tosiaan siinsi jo edessäpäin punaisen auringonnousun värittämänä. Fiilis ylhäällä oli tietenkin aivan mahtava ja itku meinasi päästä koko ajan. Ilma oli kylmennyt jo 3 asteeseen ja hanskoista huolimatta sormenpäät olivat jo aivan jäässä.
Voittaja fiilikset. Mount Rinjani
Otimme monia kymmeniä kuvia huipulla ja katselimme maagista maisemaa. Ei sitä fiilistä pysty sanoin edes kuvailemaan.
Mount Rinjani
Adi kylmissään
Matkalla alaspäin. Taustalla rinteellä näkyy myös vielä ylöspäin kapuajia.
Kraatteri ja Lake Segara Anak
Viljami menossa hirmuisaa vauhtia alaspäin.
Tunnin ajan keräilimme voimia ja rasitimme Topiaksen korvia jatkuvilla jutuilla koskien ylhäällä käymistä. Topiaksen fiilis oli parempi, mutta rasittunut kroppa ei olisi todellakaan antanut armoa ylös mennessä.
Aamupalan jälkeen oli jo aika pakata varusteet, sekä aloittaa viimeinen laskeutuminen. Tämä viimeinen osuus kesti noin 5tuntia. Alaspäin meno basecampista otti tosiaan aika paljon polvien päälle, koska laskeutuminen oli hyvin epätasaista ja joka askeleella piti varoa liukastumista soraisessa mäessä.
Puolen välin jälkeen alkoi meitä vastaan jo kävellä uusia trekkaajia ja tässä vaiheessa ei voinut olla kuin onnellinen siitä, että oma trekki oli jo voiton puolella.
Takaisin Sembalunissa olimme noin 15:00, josta auto meidät haki Senaruun Green Rinjanin toimistolle. Otimme pienet suihkut ja jatkoimme jo samana iltana matkaamme Lombokin lentokenttähotellille. Meillä oli seuraavalle aamulle buukattu lento Balille, joten mielestämme oli parempi hoitaa kolmen tunnin automatka takaisin suoraan samana päivänä.
Mitä mukaan? Jos harkitset tämmöistä trekkiä kannattaa todellakin ottaa selvää mitä tarvitset mukaan ja mitä et. Me saimme Green Rinjanilta oikein hyvän listan mitä tarvitsee vuorelle ja aion sen tähänkin nyt jakaa.
• Otsalamppu tai taskulamppu (otsalamppu on kaikista parhain)
• Vaellus / trekkaus kengät
• Hygienia tarvikkeet
• Aurinkorasva, hattu/lippis, aurinkolasit
• Itikkamyrkky (meidän trekillä tarpeeton)
• Kamera
• Pieni pyyhe (meidän trekillä tarpeeton)
• Muutamat t-paidat
• Pitkähihainen paita
• Pitkät housut / tuulenpitävät
• Tuulenpitävä takki
• Shortsit
• Sauva (vuokrasimme paikanpäältä)
• Sandaalit (ei pakollinen, mutta mukava vaihtelu basecampissa trekkikengille)
• Roskapussi (ei pakollinen)
Omat lisäykseni:
• Kunnon hanskat
• Pipo
• Muutamat kunnon trekkaus sukat
• Huivi / Hengityssuoajain, koska tuhka pöllyää ylhäällä kovaa
• Sokeria! Saimme kyllä suklaata aina välillä, mutta omaksi iloksi suosittelen kantamaan omiakin
Älä pakkaa mukaan mitään ylimääräistä. Trekkaaminen on muutenkin raskasta ja reppu selässä se on vieläkin raskaampaa.
Minkä firman opastuksella vuorelle? Tämä kysymys mietitytti meitäkin jo kotona valtavasti ja se kysymys onkin ehkä kaikista tärkein! Valitsimme monista kymmenistä firmoista Green Rinjanin, koska heidän arvoihinsa kuului todella vahvasti luonnon arvostaminen. Monessa aasian maassa on ongelmana alituinen roskaaminen ja luonnon arvostuksen puute, joten meidän mielestämme roskien vapaaehtoinen kerääminen matkalla oli tärkeä asia.
Myös ammattimainen ote itse trekkiin on tärkeä ja en voi ikinä kyllin kehua Green Rinjania! Jos ikinä meinaat lähteä tälle vuorelle, valitse Green Rinjani. Heidän henkilökuntansa välittää asiakkaistaan, eikä kasaa liian isoja ryhmiä ja joudu jättämään esimerkiksi hitaampia oman onnensa nojaan nopeiden mennessä oppaan opastuksella pidemmälle. Trekki on todellisuudessa hyvin fyysinen ja sisältää monia eri osuuksia, joiden vaativuus vaihtelee hyvin radikaalisti.
Matkan varrella, kohtasimme useita ryhmiä, jotka olivat selkeästi lähteneet kevein sekä vähättelevin ottein vuorelle.
Monilla turisti saarilla, kuten Gili T:llä, myydään hepposin myynti puhein turisteille retkiä vuorelle ja vähän jopa
vähätellään fyysistä osuutta. Nämä firmat eivät usein siis itse järjestä trekkiä, vaan välittävät pelkästään toisten firmojen retkiä ja käärivät pienet rahat välistä. Nämä trekit saattavat maksaa jopa alle 100€uroa henkilöltä, joten kohtelukin on sitten sen mukaista. Usein tämmöisten trekkien kautta päätyy aloittamaan trekkinsä ”liian myöhään” päivällä ja basecampille päästään vasta pimeän aikaan. Samoin ryhmäkoot ovat isot, eikä opas pysty välttämättä pitämään kaikista tarvittavan hyvää huolta. Käytännön esimerkkikin löytyy, sillä alas tulo matkalla Viljami ja Topias bongasivat Belgialais tytön, joka oli aivan läkähtymäisillään, täysin palanut sekä voimaton. He tarjoutuivat kantamaan hänen reppuaan loppumatkan ja pienen rupattelun jälkeen selvisi, ettei tyttö ollut nähnyt ryhmäänsä viimeisen neljän tunnin aikana ollenkaan.
Ajatukset pari viikkoa myöhemmin. Trekille valmistautuminen fyysisesti oli vaikeaa, koska ei oikeastaan osannut kuvitellakkaan millaista maasto tulisi todellisuudessa olemaan. Luulin kiipeämisen olevan polkumaista sekä kivikkoista maastoa, mutta todellisuudessahan se ei todellakaan sitä ollut. Tavaroiden puolesta olimme oikeilla jäljillä ja osasimme melko hyvin varautua kaikkiin sää olosuhteisiin, mitä matkalla vain pystyi kohtaamaan. Tuuli oli ajoittain kovaa ja tuhkan määrä matkan varrella valtava.
Edelleenkin olen hyvin tyytyväinen kahden päivän trekki valintaan ja luulen, ettei minusta tai Topiaksestakaan olisi ollut kolmen tai neljän päivän trekkiin ilman suurempia trekki kokemuksia. Omana haaveena oli ylös pääsy ja sinne pääsinkin. Tuon urakan jälkeen muutama saksalainen tyttö lähti jatkamaan alas hot springeille ja olin suunnattoman onnellinen, ettei itse tarvinnut laskeutua alas ja nousta toiselta puolelta uudestaan ylös. En usko että minusta olisi ollut siihen. Joten, näin muutama viikko Rinjanin jälkeen voin todella tyytyväisenä katsella kuvia tuosta mahtavasta viikonlopusta ja olla onnellinen, että me kaikki selvisimme kunnialla alas yhdessä!
Lue lisää Indonesian matkoistamme:
Indonesia
