
Koh Ngai – Rauhaa & Rakkautta
Koh Ngaille
Tonsailta hyppäsimme lonkkarin kyytiin heti aamun valjetessa ja suuntasimme Ao Nangiin etsimään kyyditystä johonkin Koh Lantan alla olevista saarista. Nopeasti päätimme, että kohde olisi Koh Ngai ja kyyditystä meille tarjottiin Pak Mengin satamaan asti (sijaitsee Trangin provinssissa). Otettiin oma mini van, joka kustanti 2800thb (n.70€) ja se jaettiin viidestään (14€). Tällä tyylillä olimme noin 2tunnissa satamassa ja valmiina hyppäämään lonkkariin. Vaihtoehtoina olisi ollut ottaa bussi Trangin kaupunkiin, josta olisi joutunut vielä ottamaan taksin Pak Mengin satamaan. Bussin hinta kuulo puheiden mukaan olisi ollut noin 10€. Kolmas tapa olisi ollut venekyyti Koh Lantan kautta.
Satamassa meitä oli vastassa paikallinen nainen ja hän kertoi viiden hengen pääsevän Koh Ngaille lonkkarilla 1500thblla (n.37€ eli per naama n.7€). Sama hinta oltiin löydetty netistä jo tuolle matkalle, joten ei muuta kuin rahat kouraan ja menoksi.
Koh Ngai (Koh Hai)
Sanotaan, että Koh Ngai on yksi Andamaanien meren helmistä, eikä sitä todellakaan ole turhaan kehuttu. Meri on täysin turkoosia ja ranta mielettömän kaunis. Meressä on helppo hengailla ja matalikko ulottuu todella pitkälle.
”Pieni Koh Hain paratiisisaari on tunnettu rennosta elämänmenosta. Täällä kellot laitetaan syrjään ja annetaan päivien kulkea omaan rauhalliseen tahtiinsa. Täällä on todella helppo rauhoittua – Koh Hailla ei nimittäin ole kauppoja, meluisia baareja eikä liikennettä.” – Finnmatkat
Saarella ei ole paljon nähtävää ja sen voikin luokitella täysin arskan otto saareksi. Sinne tullaan vaan nauttimaan hetkestä tai häämatkalle. Nuoria ei paljoa meidän lisäksi näkynyt ja hintatason takia tuskin tulee näkymäänkään. Saarella ei myöskään ole teitä, joten rauhallinen ilmapiiri on taattu.
Ngain huonoja puolia on se, että siitä on pikkuhiljaa tulossa todellinen luksus saari. Se näkyy resortti valikoimassa ja luulen, että lähivuosina sinne kohoaa vielä muutama luksus pytinki. Saaren 13sta resortista ainoastaan muutama sijaitsee etelä puolella, muut 11sta itäpuolella.
Majoituimme Koh Hai Villa nimisessä resortissa, joka sijaitsee aivan rannassa. Lonkkari toi meidät suoraan resortin eteen ja omistaja tulikin meitä vastaan jo rannassa. Resortista saimme huoneen pitkästä talosta, jossa mahduimme kaikki viisi nukkumaan sänkyjen yhdistämisen jälkeen. Huone maksoi 1000thb (25€) eli 5€ per nenä. Huoneisiin tuli sähköä rajoitetusti ja päivisin sekä aamuisin oli muutaman tunnin katko. Ravintolassa oli netti ja sekin toimi silloin kuin tahtoi. Muuten kahden hengen huoneet highseasonilla olivat 1000thb ja niihin olisi kuulunut aamupala. Resortin ruoasta voin kertoa sen verran, että muutaman kerran annettiin mahdollisuus ja jokaiselle tuli pettymys. Ruoka maksaa enemmän tietenkin, koska ollaan saarilla, mutta tässä resortissa ei todellakaan saanut rahallensa vastinetta. Mielummin söi vielä hieman kalliimalla, mutta sai sentään jotain hyvää ruokaa. (fried rice muissa turisti kohteissa n.60thb, Ngailla n.100thb, Bangkokissa kadulla n. 20-40thb)
Halvan hinnan takia jäimme resorttiin kolmeksi yöksi, koska muu majoitus tarjonta ei ollut meidän rahapussin kestävää. Muiden resorttien huoneet olivat 75-200€ ja siltähän ne näyttivätkin 😀 Poikkeuksena löytyi muutama telttapaikkoja tarjoava paikka, joista teltta olisi irronnut 500thbllä eli 12eurolla. Toinen toistaan hienompia resortteja ihastellessa pystyi saaren melkeinpä rankkaamaan parhaimmaksi häämatka kohteeksi Thaimaassa. Puitteet siihen ainakin on kohdallaan.
Muutama saarella vietetty päivä meni meressä lilluen.. Renkailla ja ilman. Yhtenä päivänä pojat aktivoituivat ja lähtivät eteläpäähän snorklailemaan sekä etsimään paradise beachiä. Paradise beachin pojat omien puheidensa mukaan näkivät mutteivat ikinä löytäneet. Haikkaus sinne meni kukkuloiden yli ja reitit olivat hieman epäselvät. Uusia resortteja oli kuitenkin sinne suunnalle nousemassa kovaa vauhtia. Eteläpääty oli poikien mukaan todella hyvä snorklailulle ja merimaailma näytti aivan mielettömälle. Retkellä pojat laittoivat jalkojensa kestävyyden koetukselle. Topias testasi miltä tuntuu ottaa merisiilen piikit jalkaan ja onneksi selvisi vain yhdellä piikillä. Kirill potki kantoja myöskin antaumuksella ja palasi resortille varpaat desinfiointia huutavina.
Lopputulos Koh Ngaista on se, ettei se sovi tiukalla budjetilla matkaaville reppureissaajille 😀 Vaikka majoituksessa selvisi halvalla viidestään, niin rahan menoa ei voinut estää ruokaillessa. Lowseasonin hintoja en osaa sanoa ja luultavasti silloin siellä pärjäilisikin paremmin kuin highseasonilla.
Kaikki oli paljon kalliimpaa kuin näkemillämme muilla vastaavanlaisilla saarilla. Jälkeen päin kuulimmekin, että Ngai on tämän alueen saarista kallein. Lonkkarikyydityskin oli hintavaa joka paikkaan ja täysin resorttien hallussa. Jos siis ei ole kovaa hinkua päästä asumaan pienille saarille, niin kannattaa valita joku isompi saari tukikohdakseen alueelta. Pienille saarille tehdään joka paikasta snorklaus reissuja ja Koh Ngaille pysähtyivät monet turisti paatit ruokailemaan rantahietikolle. Tällä tavoin pääsee näkemään paratiisit joutumatta maksamaan ylihintaisesta majoituksesta.
Highseason – same same but different.

