Kiitollisuutta ja nemojen etsintää – Kolmannen viikon päiväkirja paratiisista

Tuijotin kevyen pilviverhon välistä toljottavaa suurta täysikuuta laiturin nokassa. Sähköt koko saarelta oli laitettu pois ja yön ensi tuntien tunnelmassa oli jotain täydellisyyttä hipovaa. Kaskaat sirkuttivat hiljaa viidakon laidalla tasaista ääntelyään ja suuri kuu valaisi koko poukaman loisteellaan. Aikaa sitten alkanut laskuvesi teki maisemasta omalla tavallaan karun kauniin. Makasin laiturilla kuun valossa miettien elämääni ja miten tähän hetkeen olin päätynyt. Mitä kaikkea olikaan pitänyt vuosien varrella tapahtua, keitä kaikkia ihmisiä tavata tai mitä kaikkea oppia, että olin päätynyt tähän tilanteeseen ja tähän hetkeen. Minä kun tahdon ajatella kaiken tapahtuvan syystä ja kaikella olevan aina tarkoituksensa. Makasin ihmettelemässä tuhansia tuikkivia tähtiä sekä ohi kiitäviä pyrstötähtiä maailmankaikkeus niiden taustana. Täysikuun yössä oli jotain taianomaista.
 

 

 
Edellisviikkoa varjostaneet ahdistuksen sekä pelon tunteet saivat nopeasti väistyä uuden viikon tieltä. Uutisten lukematta jättäminen on ehkä ollut parhaimpia juttuja mitä itselleni olen voinut täällä tehdä. Heti on ollut paljon helpompi hengittää. Tällä viikolla laivaliikenne meidän saarelle on selkeästi vähentynyt. Kalastajat ovat käyneet vain muutaman kerran, eikä muualta ole sen ihmeemmin vieraita näkynyt. Tämä on osaltaan myös lisännyt turvallisuuden tunnetta, kun ei ole koko ajan tarvinnut jännittää vieraiden tuloa. Tällä viikolla tosin saimme kahtena yönä tasan yhdeltätoista epämääräisiä huhuilijoita sekä huutelijoita sukelluskeskuksen laiturin eteen. Huutelua kesti ehkä minuutin, kunnes kuulimme veneen lipuvan poukamasta pois. Suurin osa työntekijöistä ei tähän edes herännyt, mutta me ketkä heräsimme, emme tietenkään kerenneet nähdä tulijoita. Emme tiedä mitä nämä öiset huhuilijat halusivat, mutta ehkäpä tämä oli papualaisten nuorten vastine suomalaisista mopoporukoista, jotka öisin käyvät pitämässä hauskaa kylillä. Kolmantena yönä oli meidän työntekijät valmiina laiturilla odottelemassa öisiä vieraita, mutta juuri silloin ei tietenkään ketään enää tullut. Muutamana muuna yönä olemme kuulleet veneiden tulevan ja menevän, mutta oletamme heidän olleen ihan tavallisia kalastajia. Öisten huhuilijoiden suhteen taas ei auta kuin toivoa, että kyseessä oli tosiaan joukko nuoria, joiden mielestä tällainen pilailu on hauskaa. Kuitenkin täältä meiltä on tainnut jo hävitä muutamia asioita, joten omistajat valmistelevat työntekijöitä partiointiin yöaikaan. Eihän sitä tiedä, voiko rikollisuus nyt nostaa päänsä oikein kunnolla tässäkin maailmankolkassa.
 

 
Korallien kasvatus sekä istutus projekti on tällä viikolla jatkunut. Ensimmäiset 62 korallin alkua on nyt löytänyt uuden kotinsa Doberain kotiriutalta ja tällä viikolla päätimmekin tarttua vielä tuumasta toimeen ja tehdä niitä ainakin sata lisää. Kunhan projekti on saatu muutaman viikon ikäiseksi, aion kertoa siitä tarkemmin täällä blogin puolella. Instagramista näkee tällä hetkellä tallennetuista tarinoistani  kuinka korallien istuttaminen on tähän asti edennyt.
 

Häkkien puhdistusta. Löysimme valtavan määrän helmenkalastajien hylkäämiä häkkejä saaren toiselta puolelta.
Puhdistamme ne ja käytämme niitä alustoina uusille koralleille.

Amanda asettelee koralleja paikoilleen.

 

 

 

 
Tällä viikolla pääsin myös ensimmäistä kertaa yli vuoteen sukeltamaan. Suoritin sukelluskurssin täällä Doberaissa viime vuonna, enkä sen jälkeen ole sukeltanut. Jostain syystä olen aina jännittänyt sukeltamista kovasti. Oman pään sisällä olen kasvatellut pelkoja sukeltamista kohtaan ja kehitellyt vaikka minkälaisia mörköjä. Pelot ovat liittyneet lähinnä asioihin mitä minulle voisi tapahtua sukelluksella. Voisiko happeni yhtäkkiä loppua.. Mitä jos en kerkeä pintaan ajoissa hädän tullessa.. mitä jos.. mitä jos.. mitä jos..
Nyt kuitenkin kertauskurssin tehneenä maltan tuskin odottaa seuraavaa kertaa. Ehkä vuoden tauko sukeltamiseen teki hyvää ja nyt pystyn luottavaisin mielin painelemaan uudestaan pohjaan.
 

 

 
Aamuiset piikkikruunujen metsästysretket ovat pitäneet edelleen meidät kiireisinä. Onkin hauskaa miten olemme saaneet meidän resortin kokit innostumaan näistä meidän aamuisista ”pelastetaan meri piikkikruunuilta” retkistä. Kummatkaan meidän kokeista eivät olleet ikinä ennen snorklanneet. Opetimme yhden aamupäivän ajan heitä snorklauksen saloihin ja nyt Anasta, on vaikea pidellä kuivalla maalla. Olemme myös alkaneet etsimään nemoja snorklausreissuilla ja kuvailemaan niiden puuhia. Pikkuisia nemoja (klovnikalat) jaksaisi katsella vaikka tuntitolkulla.
 

Find Nemo!

Vielä muutama vuosi sitten meri oli minulle pelottavin paikka maailmassa. Snorklaaminen tuntui jännittävältä ja olin lähes tulkoon varma,
että joutuisin hain syötäväksi seuraavan korallin takana. Tämä kaikki tuntuu nyt huvittavalta,
sillä tällä hetkellä en keksi mitään rauhoittavampaa tai parempaa paikkaa kuin meri.

 

 
Täällä paratiisissa on siis tämä viikko porskuteltu eteenpäin melko leppoisissa merkeissä. Sanonta ”tieto lisää tuskaa” on nyt todistettu oikeaksi ja ilman minkäänlaista tietoa tartunnoista tällä alueella tai ylipäätään koko maassa, olen pystynyt hengähtämään ja nauttimaan. Tällä viikolla olen kokenut useasti kiitollisuutta tämän hetkisestä tilanteestani sekä ihmisistä ympärilläni. Vaikeat ajat ovat yhdistäneet ihmisiä ympäri maailman ja yhtäkkiä olemme kaikki saman kriisin edessä yhdessä. Tukemassa sekä auttamassa.
Tällaisia viikkoja lisää kiitos! <3
 

 
Seuraa reaaliaikaista eloa saarelta instagramista:
@terveiset_paivantasaajalta
 
Jos et ole alusta asti ollut matkassa mukana, niin tästä voit lukaista
tästä taas syyt miksi tänne jäimme koronankin iskettyä.
 

 
Muut tarinat Raja Ampatilta:
Raja Ampat – Matkaopas paratiisiin
Lopputili ja muutto paratiisisaarelle – Paluu Raja Ampatille
Muutto Indonesiaan – Ajatuksia unelmien saavuttamisesta
Eristyksissä – Ensimmäisen viikon päiväkirja paratiisista
Ahdistus ja pelko yrittivät ottaa vallan – Toisen viikon päiväkirja paratiisista