”Hei, haluaisitteko lähteä kotiin?” – Yhdeksännen viikon päiväkirja paratiisista

Kipusin pois sänkymme suojista ja astelin hiljaa varpasillani puiselle ulkoterassille öistä valoshowta katsomaan. Istuin kyykyssä ihastelemassa salamoivaa sysimustaa taivasta. Se välkkyi ja mölisi kumealla paukkeellaan. Missään lähimaastossa ei satanut vettä laisinkaan ja näin, kun jossain horisontissa kalastajien veneiden valot vilkkuivat aallokossa. Kömmin takaisin sänkyyn ja sitten jonkin ajan kuluttua taivas repesi. Ja niin sinä yönä satoi kaatamalla aamuun asti.
 

 
Täällä onkin kovin romanttisen kliseistä, kun voi pistää pään tyynyyn miljoonien tähtien alla sekä samalla katsella puisien ovien välistä eteen avautuvaa öistä maisemaa. Kuitenkin öinä, jolloin taivas repeilee salamoista ja värjää öisen maiseman hennon liilaksi, sitä tuleekin todella ajatelleeksi nukkuvansa käytännössä ulkosalla. Tuuli puskee rakoilevien lattialautojen lomista sekä avoinna olevasta katonrajasta. Kotona tällaisella ilmalla voisi vain vetäistä peiton korvien ylitse, mutta täällä veden päällä nukkuessa, tuota luonnon järjestämää öistä konserttia on vaikea vain lakanalla sulkea pois mielestä.
 

 
”Haluatteko lähteä kotiin?”
Viikot täällä ovat kuluneet tasaisen seesteisesti, vailla kovinkaan suuria huolia tai murheita. Kun tiistai iltana avasin sähköpostini ja huomasin suurlähetystön lähettäneen postia, ajattelin heti, että mitähän on tapahtunut. Viesti alkoi ”Hei Sandra, Raja Ampatilta ollaan järjestämässä lauantaiksi lentoa Jakartaan. Haluatteko sille lennolle? Aivan mutkatonta sen järjestäminen ei ole, mutta ei myöskään mahdotonta.” Siis mitä?! Lauantaina? Nyt lauantaina?!! En tiennyt mitä sanoa. Ensimmäinen reaktio meillä kummallakin oli, että no eihän me millään voida lähteä lauantaina.
Kuitenkin huonosti ja levottomasti nukutun yön jälkeen, kummankin mielipide oli jo pyöristynyt lähdön kannalle. Olisimmehan me oikeastaan hölmöjä, jos emme lähtisi tällaisella järjestetyllä lennolla, jolle suurlähetystö auttaisi. Jos totta puhutaan, oli jo minulla useasti käynyt mielessä, että ties miten me tulisimme täältä omin avuin oikeasti pois pääsemäänkään.
 

 
Jos täältä olisin kahden päivän kuluttua lähdössä kotiin, olisi minun vielä päästävä vaikka minne kuvaamaan. Heti aamulla silmäni avattua lähdin etsimään Spenyeliä, meidän venemiestä. Siinä minä sitten lähes itkukurkussa tallustin rivakasti veneelle drone kainalossa. Pieni poukama, jonne pääsin tuona aamuna kuvaamaan oli kaunis. Onnistuneiden kuvausten jälkeen istuin veneen keulassa katsellen peilityyntä merta edessäni ja yritin vain muistutella itseäni, että tulen pääsemään tänne takaisin. Onhan tämä nyt minun toinen kotini.
 

 
Takaisin resortilla minua odotti asioiden selvittely. Suurlähetystön viesteistä kävikin nopeasti ilmi, etteivät he olleetkaan tietoisia mikä lento lauantaina olisi lähdössä ja monelta. He välittivät meille puhelinnumerot Waisain sekä Sorongin yhteyshenkilöille, jotka olivat aikaisemmin jo auttaneet muita tänne Raja Ampatille jääneitä ulkomaalaisia lähtemään. Kumpikaan näistä herroista ei kuitenkaan tiennyt mitään kyseisestä lauantain lennosta, mutta herra Waisailta osasi kertoa, että auttaisi meitä heti pääsemään Sorongiin, kun meillä olisi esittää kirje Indonesian ulkoministeriöltä. Hän myös järjestäisi meille terveystarkastuksen ja kyydin isolla rahtialuksella Waisailta Sorongiin.
Herra Sorongista taasen osasi kertoa, että Sriwijiaya air operoisi Makassarin kautta Jakartaan kolmesti viikossa. Kyytiin pääsisi, jos tarvittavat dokumentit olisi hallussa. Tässä tapauksessa dokumentit olisivat negatiivinen koronatesti, Indonesian ulkoministeriön puoltamiskirje kotiinpaluuta varten, suurlähetystön kirje ja lupa Waisailta. Ilmeisesti herra Sorongista myös huolehtisi satamasta läpi pääsyn, se kun näyttäisi olevan se kaikista hankalin osio tällä hetkellä.
 

 
Olimme vähän puulla päähän löytyjä. Lauantain lennolle emme siis tulisi pääsemään, koska siitä ei kukaan täällä tiennyt mitään ja eihän meillä ollut tarvittavia kirjeitäkään vielä valmisteltuna. Seuraava mahdollisuus lähteä Waisailta Sorongiin, olisi siis sitten ensi torstaina rahtilaivan kyydissä. Sitten seuraava lento Jakartaan olisikin jo heti perjantaina ja kotiin voisimme lentää luultavasti jo maanantaina. Alkuperäinen ajatus oli, että lähdemme sitten, kun laivat ja lentokenttä operoivat normaalisti.
Meillähän ei täältä mikään varsinainen kiire olisi lähteä, mutta kieltämättä nyt ajatus siitä, että pääsisimme sujahtamaan laivaan sekä lennoille lähes VIP-asiakkaina kutkutti. Uutisista nähdyt kammottavat kuvat täyteen ahdetuista jonoista Jakartan lentokentällä olivat jo palaneet verkkokalvoilleni pysyvästi. Julistinkin silloin, että olipa tilanne mikä tahansa, niin tuollaisessa tungoksessa en suostuisi matkustamaan metriäkään. Joten olisi melko kutkuttavaa lähteä turvallisesti ennen rajojen aukeamista.
 

Jakartapost.com

 
Tällä hetkellä (sunnuntai 24.5.) meillä on jo kirje suurlähetystöltä, mutta ei vielä sitä kaikista tärkeintä kirjettä ulkoministeriöltä. Sunnuntaina päättyvä Ramadan huipentuu Id al-Fitr juhlaan (idul fitri, Eid al-Fit), joka saattaa seisauttaa meidänkin paperien etenemisen virastoissa. Toivomme kuitenkin, etteivät virastojen lomat kestä maanantaita pidemmälle ja odotammekin kirjettä saapuvaksi keskiviikkoon mennessä. Jos saisimme lähtöä puoltavan kirjeen ulkoministeriöltä ensi viikolla, pitäisi meidän sitten pikimmiten vaihtaa Jakarta Helsinki lennot uusiin lehtoihin vaikkapa Tukholmaan ja sitten sieltä menolippu Helsinkiin. Sorong – Jakarta lennot voisimme kuulemma ostaa vasta Sorongin lentokentältä torstaina.
Laukut meidän on kaiken varmuuden vuoksi jo pakattava ja henkisesti valmistauduttava lähtöön. Lähtö herättää ristiriitaisia ajatuksia minussa, mutta olisihan se typerää kieltäytyä tällaisesta tarjouksesta ja avusta, jota meille suurlähetystä tarjotaan. Tarkoituksena oli kuitenkin alusta alkaen tulla kotiin kesäksi. Nyt tuo kesäloma Suomessa tuntuu paljon todellisemmalta kuin vaikkapa kaksi viikkoa sitten.
Tuntuu todella epätodelliselle edes kirjoittaa tällaista blogitekstiä tällä hetkellä. Tuntuu hullulle, että ensi viikolla saatamme matkustaa kotiin.
Joten saas nähdä kirjoitanko seuraavaa päiväkirjaani paratiisisaarelta, Jakartasta vai jostain Sorongista, johon olemme jääneet lockdowniin puutteellisten dokumenttien takia. Instagramin puolella tätä tulevan viikon jännitysnäytelmää voi reaaliaikaisesti seurata tarinoiden puolelta.
 

 
Viime kuukausien kontaktit ulkomaailmaan ovat olleet olemattomat. Kaupassa en ole käynyt yli kahteen kuukauteen, saatika nähnyt autoja, ravintoloita tai suolavedetöntä suihkua. Jos viidakko vierailuja paikallisten kylissä ei siis lasketa ihmisten ilmoilla käymiseksi, niin en tosiaan ole muutamaan kuukauteen lähi saarta pidemmällä käynyt. Ei siis varmaan ole ihmekään, jos pienesti jo innostuin ajatuksesta saada käydä kaupassa itse. Voisin ostaa kylmän kokiksen, suklaata tai vaikkapa jäätelön. Puhumattakaan ajatuksesta lämpimästä suihkusta, suolattomasta hanavedestä tai ettei joka paikka olisi koko ajan täynnä hienon hienoa hiekkaa.
 

 
Nyt aion kuitenkin nauttia mahdollisesti viimeisistä päivistäni paratiisissa, snorklata sydämeni kyllyydestä ja toivottavasti vierailla viidakkojoella ainakin vielä kerran. On hullua, että ilman koronaa, olisin onnellisena palautumassa kotiin kesäksi ja suunnittelemassa alku syksyksi takaisin paluuta tänne. Nyt maailman tilanteen ollessa epävarma, ei meidän paluustakaan voi varmoja päiviä vielä sanoa. Haaveissani olisi, että pääsisimme palaamaan takaisin mahdollisesti elokuun ja syyskuun aikana. Se milloin asiakkaat tänne pääsisivät on sitten taas toinen tarina. Meidän pitää myös miettiä, että haluammeko me tulla tänne odottamaan asiakkaita vai palata sitten, kun on oikeasti maailmalla sellainen tilanne, että joku uskaltaa tehdä lomamatkoja. Jakartapost kirjoitti alkuviikosta, että Indonesia toivoo pystyvänsä avaamaan Balin, Yogyakartan ja Riu saarten rajat lokakuussa turisteille. Saas nähdä miten suunnitelma etenee. Tällä hetkellä Indonesia on rajoittanut viisumien myöntämistä turisteille ja joidenkin maiden kansalaisille.
 

Tipahtaneita kookoksia etsimässä kokkailua varten.

Ostokset lähettyvillä olevilta kalastajilta.

En kestä edes ajatella miten kamala ikävä Etusta tulee!

Taustalla Topias kasvimaata tekemässä.

Ennen ja jälkeen kuvia meidän siivouksista.

Rummikub pelit auringonlaskiessa terassilla

 
Seuraa reaaliaikaista eloa saarelta instagramista:
@terveiset_paivantasaajalta
 
Jos et ole alusta asti ollut matkassa mukana, niin
tästä voit lukaista miksi olemme täällä ja
tästä taas syyt miksi tänne jäimme koronankin iskettyä.
 

 
Muut tarinat Raja Ampatilta:
Raja Ampat – Matkaopas paratiisiin
Lopputili ja muutto paratiisisaarelle – Paluu Raja Ampatille
Muutto Indonesiaan – Ajatuksia unelmien saavuttamisesta
Eristyksissä – Ensimmäisen viikon päiväkirja paratiisista
Ahdistus ja pelko yrittivät ottaa vallan – Toisen viikon päiväkirja paratiisista
Kiitollisuutta ja nemojen etsintää – Kolmannen viikon päiväkirja paratiisista
Yökylässä Doberain toisella saarella – Neljännen viikon päiväkirja paratiisista
On Ramadanin aika, ei vettä, ruokaa tai edes lentoja! – Viidennen viikon päiväkirja paratiisista
Sadepäivien seesteisyyttä – Kuudennen viikon päiväkirja paratiisista
Korallien uudelleenistutus projekti – Doberai Private island, Raja Ampat
Unohtumaton matka Waigeo saaren viidakkoon – Kahdeksannen viikon päiväkirja paratiisista